1. yle.fi
  2. Uutiset

Oikeus keskeytti Sarkozyn korruptiotutkinnan

Ranskan entistä presidenttiä on epäilty korruptiosta ja vaikutusvallan kaupittelusta.

Ulkomaat
Nicolas Sarkozy.
Nicolas Sarkozy.Ian Langsdon / EPA

Ranskan entiseen presidenttiin Nicolas Sarkozyyn kohdistuva korruptiotutkinta on keskeytetty. Sarkozya vastaan nostettiin heinäkuussa syytteet korruptiosta ja vaikutusvallan kaupittelusta. Tänään pariisilaisoikeus ilmoitti keskeyttävänsä tapauksen tutkinnan.

Uutistoimisto AFP:n lähteen mukaan oikeus keskeytti tutkinnan Sarkozyn esittämän pyynnön pohjalta. Tutkinta voi olla jäissä useita kuukausia. Oikeus ei antanut syytä ratkaisuun.

Sarkozyn on väitetty rahoittaneen vuonna 2007 käymänsä presidentinvaalikampanjansa laittomasti. Hänen väitetään saaneen Libyan edesmennyt diktaattorilta Muammar Gaddafilta 50 miljoonaa euroa kampanjointiin. Lisäksi rikostutkijat epäilevät Sarkozyn muun muassa syyllistyneen laittomaan tutkinnan häirintään, kun Ranskassa vaalien jälkeen syynättiin hänen kampanjarahoitustaan.

Sarkozy on kiistänyt väitteet ja kyseenalaistanut syytteet asettaneen tuomariston puolueettomuuden. Sarkozy ilmoitti viime viikolla palaavansa politiikkaan.

Lähteet: AFP

Lue seuraavaksi