"Ostavat halvinta kahvia ja varastavat maidot" – kahvitauko kiristää pinnaa työpaikoilla

Kahvitauon ajatuksena on kokoontua työporukan kanssa yhteen juttelemaan mukavia. Kahvihetki on kuitenkin monesti kaikkea muuta kuin leppoisa. Jotkut kiistelevät kahvin vahvuudesta, toisia ärsyttää työkaverin jatkuva älypuhelimen näpyttely.

Kotimaa
kaksi henkilöä kahvikuppien ääressä
Yle

Yhteiset kahvitauot ovat yhä voimissaan monilla työpaikoilla, vaikka liikkuva työ lisääntyy jatkuvasti. Etenkin iltapäiväkahvilla hakeudutaan työkavereiden seuraan.

– Meilläkin ihmiset kokoontuvat kahden aikaan tuonne kahvihuoneeseen. Kaikki eivät tietysti ehdi joka päivä, mutta joillekin se on tuttu rutiini, kertoo erikoistutkija Minna Janhonen Työterveyslaitokselta.

Yhteinen kahvitauko tekee hyvää työilmapiirille.

– Siinä ehtii rupatella asioista, oppii tuntemaan toisia paremmin ja kuulee, mitä se toinen työssään tekee. Jos on huolia ja murheita, niin niitäkin tulee tutulla porukalla purettua, Janhonen toteaa.

Omat kahvit, sokerit ja lukollinen kaappi

Kahvittelu työpaikalla herättää myös tunteita. Yle Kymenlaakson lähetysikkunassa ja sosiaalisessa mediassa käydyn keskustelun perusteella käy ilmi, että kiistoja voi syntyä esimerkiksi sopivasta kahvimerkistä, kun kahvit maksetaan yhteisestä kassasta.

– Erosin kahvikassasta sen jälkeen, kun muut ostivat pelkkää halvinta kioskikahvia, sanoo nimimerkki Kahvin ystävä.

Aikoinaan pidin vahtia kahvinkeittimen edessä välistävetäjien varalta.

Jussi Kaukiainen

Myös kahvin vahvuudesta on eri näkemyksiä.

– Yksi tykkäsi laihasta, toinen vahvasta kahvista. Siitä sai mökötyksen helposti aikaan, nimimerkki mökin martta toteaa.

Maitovarkaat ja "välistävetäjät" saavat monet näkemään punaista.

– Pahimpia ovat välistävetäjät, ottavat kahvia sen vielä valuessa. Aikoinaan pidin vahtia kahvinkeittimen edessä välistävetäjien varalta, kertoo Jussi Kaukiainen Twitterissä.

– Kahviongelma on ratkaistu, kun ostaa omat kahvit ja sokerit, lopettaa maidon käytön ja pitää omaisuutensa lukitussa kaapissa, vinkkaa Kahvin ystävä.

Älä näpytä älypuhelinta kahvipöydässä

Lounas- ja kahvitauot herättävät tunteita, koska niihin ladataan paljon odotuksia. Tauot ovat monelle päivän kohokohtia, lepotaukoja aherruksesta.

– Joillekin voi olla pettymys, jos silloin meneekin jokin pieleen, sanoo erikoistutkija Minna Janhonen Työterveyslaitokselta.

En tiedä, miksi pitää edes mennä yhteiseen pöytään näpyttämään. Kahvin voi juoda oman työpöydän ääressä ja näpytellä kännykkää siinä.

Minna Janhonen

Joillakin työpaikoilla on havahduttu siihen, että kahvitauolle ei kokoonnukaan enää pelkkä oma työporukka. Sinne saapuu älypuhelinten ja sosiaalisen median kautta myös satoja kuokkavieraita.

Janhosen mielestä älypuhelimen näpyttely yhteisellä kahvitauolla ei ole korrektia työkavereita kohtaan.

– En tiedä, miksi pitää edes mennä yhteiseen pöytään näpyttämään. Kahvin voi juoda oman työpöydän ääressä ja näpytellä kännykkää siinä. Kahvitilaan mennään hakemaan sosiaalista kontaktia työkavereihin.