ANTI-festivaali: 30 000 euron live art -palkinto Heather Cassilsille

Ensimmäinen kansainvälinen live art -palkinto on jaettu keskiviikkona Kuopiossa. Palkinnon sai kanadalais-amerikkalainen Heather Cassils, joka pyrkii töissään rikkomaan rajoja ja kyseenalaistamaan valtaa ja sukupuolirooleja. ANTI-festivaalien yhteydessä jaettu palkinto on arvoltaan 30 000 euroa.

Kotimaa
Heather Cassils
Kanadalais-amerikkalainen Heather Cassils kertoo Teiresias-teoksestaan, jonka hän esitti ANTI festivaalilla Kuopiossa vuonna 2012.

Jokasyksyinen, kansainvälinen aika- ja paikkasidonnainen ANTI-festivaali on parhaillaan käynnissä Kuopiossa. Festivaalin uutuutena on kansainvälinen live art -palkinto, joka jaettiin tänään ensimmäistä kertaa. 30 000 euron palkinnon sai kanadalais-amerikkalainen Heather Cassils, joka on omissa töissään pyrkinyt rikkomaan kaikenlaisia aitoja.

Teiresias-teoksessaan Cassils esimerkiksi tulee osaksi kreikkalaista mytologiaa ja muuttuu Teiresiaksen tavoin pikkuhiljaa miehestä naiseksi. Oman transsukupuolisuutensa kanssa painivalle Cassilsille tällainen sukupuolirajojen ja -roolien kyseenalaistaminen on keskeistä.

– Kyseessä on jollain tavoin oman esiintymiseni tuskaa, taitelija selittää.

– Toisaalta kyse on myös siitä, että keho on jatkuvassa muutoksessa.

Tausta kuntosalilla

Cassils ansaitsee varsinaisen elantonsa työskentelemällä kuntosalilla, ja se näkyy paitsi hänen omassa kehossaan myös taiteilijan töissä. Veri, hiki ja jäntevyys ovat ne elementit, joista Cassils kokoaa visuaalisen kritiikkinsä, jonka hän kohdistaa sukupuolittuneisiin ajatustottumuksiin. Yksi kyseenalaistamisen kohde on kehonrakennus, jota taitelija irvailee parhaansa mukaan.

– Haluan esittää ja liioitella rajoja, jotta ihmiset ajattelisivat niitä, hän sanoo.

– Tällaiset ajattelutavat ovat epäoikeudenmukaisia ja ihmisten pitäisi kyseenalaistaa ne.

Uusi teos vuoden kuluttua Kuopioon

Saastamoisen säätiön rahoittaman live art -palkinnon kokonaisarvo on 30 000, josta taiteilija saa käteisenä puolet. Toinen puoli on tuotantoavustusta uuden teoksen tuomiseksi vuoden 2015 ANTI-festivaalille Kuopioon.

Entä mitä taiteilija aikoo tehdä nyt saamillaan rahoilla? Muuttuuko jokin?

– Työni ovat aika outoja ja vaikeita, eivätkä ihmiset halua ostaa niitä sohvansa yläpuolelle, Cassils hymyilee.

Palkinto mahdollistaa hänen mukaansa nyt sellaiset kokeilut tai vaativat projektit, joihin ei aiemmin ei ole löytynyt rahoitusta.

– En usko, että jään lepäämään laakereilleni.