Näkökulma: Elokuvajuhlat vuonna nolla

Kuinka käy elokuvakulttuurin vaalimisen Peter von Baghin jälkeisessä Suomessa, kysyy Yle Uutisten kulttuuritoimittaja Janne Sundqvist.

elokuvat
elokuvateatteri tyhjä sali.
Juha-Pekka Inkinen / Yle

Roberto Rossellinin elokuvassa Saksa vuonna nolla _(Germania anno zero_, 1947) lapsi vaeltaa sodanjälkeisen Berliinin raunioissa. Samanlainen autio näköala syntyy, kun katsoo suomalaisen elokuvakulttuurin horisonttiin aikana Peter von Baghin jälkeen.

Rakkautta ja anarkiaa -festivaalilla pidettiin tiistaina Kotimaisen elokuvan gaalassa minuutin hiljaisuus von Baghin muistoksi, vähän kuin urheilutapahtumassa. Von Baghin aikana Elokuva-arkistonakin tunnettu Kansallinen audiovisuaalinen instituutti KAVI (jonka nimenmuutoksista hän irvaili Filmihullu-lehden pääkirjoituksissaan) järjestää avoimen muistotilaisuuden (siirryt toiseen palveluun) ensi viikon tiistaina.

Mutta kuka tai ketkä astuvat saappaisiin, jotka jalassa von Bagh kuoli? Kuka nyt puolustaa väsymättä vanhoja elokuvia ja näyttää niiden arvon? Kuka esittää suorasanaista kritiikkiä, joka kuitenkin ottaa yleisönsä? Kuka innostaa uusia sukupolvia tutustumaan elokuvahistorian aarteisiin?

Kun pöly laskeutuu

Valtakunnan cinefiilin kuoleman seurauksia on vielä vaikea arvioida. Monessa mukana olleen työmyyrän poistuminen on kuitenkin huomattu jo niissä monissa hankkeissa, joissa hän oli mukana.

Ensimmäinen peruutus tuli jo ennen kuin kaikki muistokirjoitukset oli kirjoitettu. Bolognan vanhojen elokuvien festivaalin italialaisjohto perui Helsinkiin ensi viikolle sovitun yleisöluentonsa. Viesti oli selvä: von Baghin lähdettyä Suomi ei enää ole yhtä kiinnostava paikka maailman elokuvaihmisille.

Sodankylän elokuvajuhlilta kerrottiin, ettei festivaalin tulevaisuudesta osata vielä sanoa mitään. Aki Kaurismäki arveli Yle Radio 1:n Kultakuumeen haastattelussa, että festivaali jatkaisi toimintaansa. Hän kuitenkin huomautti, että von Bagh oli elokuvajuhlan taiteellisena johtajana – niin kuin monessa muussakin asiassa – korvaamaton.

Kaurismäki ei liioittele. Millään toisella festivaalilla en ole todistanut salien täyttyvän aamusta toiseen yleisöstä, joka tuli paikan päälle kuuntelemaan haastattelijaa. Se, ketä von Bagh haastatteli, tuntui olevan toissijainen asia.

Aarteita raunioissa

Työteliäs von Bagh jätti jälkeensä paljon valmiita ja keskeneräisiä projekteja. Luettelen niistä tässä osan:

- Like-kustannukselle kirjoitettu Muisteja-kirja on valmis ja se tullaan julkaisemaan. Kustantajan mukaan teos on huomattavasti henkilökohtaisempi kuvaus kuin mihin von Baghin lukijat ovat tottuneet.

- Ylelle tekeillä ollut dokumenttielokuva Georg Malmsténista jäi kesken, ja sen tulevaisuus on tällä hetkellä auki.

- Essee-elokuva _Sosialismi _valmistui, sitä on esitetty festivaaleilla ja ylistettykin. Elokuvan laajempaa esittämistä hidastaa kuitenkin elokuvassa käytettyjen lukuisien elokuvasitaattien oikeuksien selvitystyö.

- Myös kesken jäänyt Agit Prop -dokumenttielokuva nähdään todennäköisesti vielä jossain muodossa.

- KAVI:n Antti Alanen kertoi (siirryt toiseen palveluun), että von Baghilta jäi lukuisia julkaisemattomia käsikirjoituksia. Niiden joukossa oli 12-osainen maailman elokuvahistoria. Sellaista ensyklopediaa ei tänä maailmanaikana lähes varmuudella julkaista, ainakaan painettuna. Se on meidän tappiomme.

- Muisteja-kirjan tavoin henkilökohtaisempaa materiaalia on myös von Baghin luottokuvaajan Arto Kaivannon projekti, jonka kohteena oli Peter von Bagh itse. Kaivanto kuvasi von Baghia useamman vuoden ajan ja teki haastatteluja. Kuuleman mukaan joukossa on paljon ainutlaatuista materiaalia.

Onko elokuva kuollut?

Skotlannin petervonbagh Mark Cousins sanoi Helsingissä käydessään, että hän ei pidä sellaisesta cinefiliasta, joka väittää elokuvan ajan jo menneen. Von Bagh kuului heihin. Moni uudemman elokuvan ystävä koki hänen jääneen kiinni menneeseen. Ainakin hän ylpeili sillä, ettei jaksanut katsoa nykyelokuvia.

Tärkeää kuitenkin on, että rauniomielialasta huolimatta elokuvan kentällä tapahtuu:

Bolognan festivaalilta lainatut harvinaisuudet esitetään Helsingissä restauroituina versioina, vaikka italialaisherrat eivät paikalle vaivaudukaan.

Sodankyläkin taitaa pelastua, ainakin vuodeksi tai pariksi. Loppuun asti työteliäs von Bagh ehti nimittäin ennen kuolemaansa laatia elokuvajuhlille festivaalitestamentin. Sen sisällöstä ei tosin ole vielä tarkempaa tietoa.

Myös nykyelokuva elää ja kantaa kunnialla elokuvataiteen viittaa. Täytyy vain osata katsoa oikeisiin paikkoihin. Elokuvateattereihin saadaan yhä liukuhihnatavaran rinnalle myös syvällisiä ja eläviä elokuvia. Jotkut niistä, esimerkiksi Wes Andersonin The Grand Budapest Hotel, ovat saaneet kiitettävästi katsojia Suomessakin.

Myös Richard Linklaterin _Boyhoodille _voi povata jonkinlaista menestystä. Sen nähtyäni huomasin miettiväni, että jos Peter von Bagh olisi vain sietänyt nykyisiä elokuvateattereita ja niiden digitekniikkaa, hän olisi voinut löytää siitä jotain sellaista, mitä hän elokuvilta vaati. Elämästä kertovaa, mutta elämää suurempaa.