Ralli sulkee katuja Tampereella

Tampereen Urheiluautoilijoiden järjestämä SM-rallin osakilpailu tuo muutoksia viikonlopun liikenteeseen mm. Tampereen keskustassa ja Lielahdessa.

ralliautoilu

Tampereen ympäristössä viikonloppuna ajettava Pirelli Ralli sulkee katuja liikenteeltä jo torstaina. Puoleltapäivin ei enää pääse ajamaan Ratinan rantatietä. Myös osa Suvantokatua Ratinankujan ja Ratinan rantatien välillä on suljettu sunnuntai-iltaan saakka.

Katusulkujen syynä on Ratinan stadionin toimiminen viimeisen SM-rallin osakilpailun kilpailukeskuksena ja keskitettynä huoltoalueena.

Tampereen Lielahdessa lauantaina ajettava yleisöerikoiskoe puolestaan sotkee liikennettä Myllypuron-, Turvesuon- ja Suokorvenkaduilla kello 9-18.

Tampereen Urheiluautoilijat ry:n järjestämän kilpailuun osallistuu 137 kuljettajaa. Reitin kokonaispituus on 597 kilometriä. Rallissa ajetaan viikonlopun aikana yhdeksän erikoiskoetta, joiden yhteispituus on 151 kilometriä.