Eeva-Maria Maijala moittii ministerinimityksiä

Lappi jäi ilman ministeripestejä, kun sdp ja kokoomus valitsivat uudet ministerit vihreiltä jääneille ministeripaikoille. 

politiikka
Eeva Maria Maijala
Kansanedustaja Eeva Maria MaijalaJyrki Lyytikkä / Yle

Keskustan lappilainen kansanedustaja Eeva-Maria Maijala paheksuu Stubbin hallituksen uusia ministerinimityksiä.

Maijalan mielestä on väärin, että sekä Lappi että entisen Oulun läänin alueet ovat kokonaan vailla omaa ministeriä, vaikka esimerkiksi alkutuotannon ja matkailun osalta Suomen paremman tulevaisuuden näkymät ovat hänen mukaansa pohjoisessa ja arktisella alueella.

– Kysyn, eikö nykyinen hallitus todellakaan halua edustaa koko Suomea? Nykyisen hallituksen pohjoisin ministeri tulee Etelä-Pohjanmaalta, Seinäjoelta. Kyllä se jo jotakin kertoo. Pohjois- ja Itä-Suomen annetaan näivettyä ja kehittyä korkeintaan maakuntakeskusten osalta ja muilta osin lähinnä luonnonpuistona, Maijala sanoo.

Maijalan mukaan kulunutta hallituskautta on leimannut keskittämispolitiikka.

Lappi jäi ilman ministeripestejä, kun sdp ja kokoomus valitsivat uudet ministerit vihreiltä jääneille ministeripaikoille. Sdp valitsi uudeksi kehitys- ja omistajaohjausministeriksi kansanedustaja Sirpa Paateron. Kokoomus valitsi ympäristöministeriksi eilen Sanni Grahn-Laasosen.

Ministeriveikkauksissa pyörivät myös rovaniemeläisten kansanedustajien Johanna Ojala-Niemelän (sd) ja Heikki Autton (kok) nimet.