Yläasteen oppilaat marssivat ulos Pirkkalassa

Oppilaiden mielenilmauksen taustalla ovat koulun sisäilmaongelmat. Luvattoman poistumisen seurauksena voi olla jälki-istuntoa tai kasvatuskeskustelu.

Kotimaa
Pirkkalan yläasteen oppilaat lähtevät koulusta
Marko Melto / Yle

Pirkkalassa yläasteen oppilaat marssivat torstaina aamupäivällä ulos koulustaan rakennuksen sisäilmaongelmien vuoksi.

Noin 400 oppilasta jätti tulematta kello 10 alkaneelle oppitunnille. He marssivat joukkiona Pirkkalan torille ja virastotalolle kertoakseen huolensa pormestari Helena Rissaselle, joka ei kuitenkaan ollut tavattavissa.

Kokoontuminen päättyi poliisin saapumiseen ja ainakin suurin osa oppilaista palasi koululle, kertoo Pirkkalan kunnan opetuspäällikkö Mika Luukkanen.

Opetustoimessa oli kuultu mielenilmauksesta etukäteen, sillä tietoa siitä levitettiin sosiaalisessa mediassa.

Opetuspäällikön mukaan luvattoman poissaolon seurauksia käsitellään järjestyssääntöjen mukaisesti. Aamupäivän poissaolot käydään läpi oppilaskohtaisesti ja seurauksena saattaa olla jälki-istuntoa tai kasvatuskeskustelu.

Oppilaiden ulosmarssista kertoi ensimmäisenä Aamulehti nettisivuillaan.