Muistikortti vai pilvipalvelu – mihin tärkeät valokuvat?

Tärkeiden tiedostojen tallentamiseksi markkinoilla on tarjolla lukuisia eri välineitä. Kaikissa on omat etunsa ja riskinsä.

internet
Kuvassa kolme muistitikkua.
YLE / Juho Pokela

Ihmisten tietokoneet ja mobiililaitteet ovat nykyään täynnä valokuvia, musiikkia, asiakirjoja ja muita tärkeitä tiedostoja. Erilaiset muistitikut, -kortit, ulkoiset kovaleyt ja pilvipalvelut tarjoavat mahdollisuuden tiedostojen mukana kuljettamiseen tai säilömiseen esimerkiksi laitteiden hajoamisen varalta.

Lappeenrannan teknillisen yliopiston tutkijaopettajan Pekka Jäppisen mukaan muistitikkujen ja -korttien suosio tavallisten käyttäjien keskuudessa on seurausta niiden helposta käytettävyydestä.

– Ne ovat pieniä ja käyttökelpoisia monenlaisissa laitteissa, joten niitä on helppo hallita. Lisäksi ne ovat hyvin halpoja, Jäppinen sanoo.

Pienikokoisissa muistilaitteissa oat omat ongelmansa. Kortti tai tikku saattaa helposti vahingoittua, pudota taskusta tai unohtua vaikkapa kahvilan pöydälle. Varkauksien ja mahdollisten tietojen väärinkäytön varalta muistilaitteeseen laitettavat tiedot voidaan salata.

– Verkosta löytyy erilaisia ohjelmia, joilla niin voidaan tehdä. Joissakin muistilaitteissa salausominaisuus on mukana myös itsessään.

– Vaurioituneita tiedostoja voi palauttaa, mutta se ei ole halpaa hommaa. Euroopassa on muutamia yrityksiä, jotka tätä tekevät. Huomattavasti parempi vaihtoehto on säilyttää tieto muuallakin kuin yhdellä tikulla, Jäppinen kertoo.

Pilvipalvelut mahdollistavat lähes rajattoman tallennustilan

Viime vuosien aikana markkinoille näkyvästi saapuneet pilvipalvelut mahdollistavat tiedostojen tallentamisen verkkoon palveluntarjoajan palvelimille. Tiedot ovat siten käytettävissä eri laitteilla missä ja milloin vain, kunhan saatavilla on internet-yhteys.

Vuosi- tai kuukausimaksujen myötä pilvipalvelu saattaa tulla pitkällä tähtäimellä muistilaitetta kalliimmaksi.

Pekka Jäppinen

– Pilvipalveluissa on mahdollisuus saada käyttöön huomattavasti muistitikkuja enemmän tallennustilaa. Vuosi- tai kuukausimaksujen myötä pilvipalvelu saattaa kuitenkin tulla pitkällä tähtäimellä muistilaitetta kalliimmaksi, Jäppinen toteaa.

Pilvipalveluita käytettäessä on hyvä muistaa, että palveluntarjoajat pääsevät yleensä käsiksi käyttäjien lataamiin tiedostoihin. Jäppisen mukaan palveluntarjoajat käyttävät tätä hyödykseen.

– Tällä hetkellä palveluntarjoajat voivat katsoa esimerkiksi markkinointitarkoituksessa, mitä käyttäjien tiedostot pitävät sisällään, ja sitä kautta tarjota kohdennettua markkinointia, Jäppinen sanoo.

Kirjoittaja on toimittajaharjoittelijana Yle Etelä-Karjalassa.