Tullille ja poliisille uusia oikeuksia rikostorjuntaan

Hallitus esittää Tullille valtuuksia peitetoimintaan ja poliisille oikeutta saada kuljetusvälineiden matkustajaluettelot.

Kotimaa

Tulli on saamassa tullirikostorjuntaan poliisin valtuuksia vastaavat oikeudet peitetoimintaan, valeostoihin ja tietolähteen ohjailuun.

Peitetoiminnan ja valeostot toteuttaisi käytännössä poliisi Tullin pyynnöstä. Pääosin verkossa tapahtuvan peitetoiminnan ja valeostot tulli voisi tehdä itsenäisesti.

Tullin oman peitetoiminnan ja valeostojen uskotaan parantavan tuntuvasti Tullin mahdollisuuksia torjua netin kautta tilattavien kiellettyjen tuotteiden laitonta maahantuontia.

Poliisi saa käyttöönsä matkustajaluettelot

Poliisille puolestaan esitetään oikeutta saada kulkuvälineiden matkustajatiedot. Tullilla ja rajavalvonnalla tällainen oikeus on ollut jo ennestään.

Poliiisi voi käyttää niitä muun muassa rikosten estämiseksi ja selvittämiseksi sekä etsintäkuulutettujen kiinnisaamiseksi.

Räsänen: Matkustajaluettelot auttavat terrorismin torjunnassa

Sisäministeri Päivi Räsäsen mukaan poliiisin oikeus matkustajaluetteloihin on tarpeellinen ja ajankohtainen myös terrorismin torjunnan näkökulmasta.

- Se helpottaa Suojelupoliisin mahdollisuuksia tunnistaa henkilöitä, jotka matkustavat taistelutarkoituksessa taistelualueille tai palaavat sieltä. Myös poliisin mahdollisuudet torjua ulkomailta johdettua hit and run -tyyppistä omaisuusrikollisuutta paranevat, sanoo Räsänen.

Räsäsen mukaan poliisi hävittää matkustajaluettelot sen jälkeen, kun niitä on verrattu poliisin omiin rekisterehin. Tiedot voidaan tallentaa vain rikostorjuntaan liittyen, jos siihen on erikseen lailliset edellytykset, sanoo Räsänen.