Näkökulma: Räkäjarruja ja jäävettä

Sosiaalisen median hyväntekeväisyyskampanjat eivät yleensä tuota paljon. Ne kuitenkin muuttavat suhtautumistamme hyväntekeväisyyteen yleensä, kirjoittaa A-studion toimittaja Jaakko Loikkanen.

Kotimaa
Jaakko Loikkanen

Saavatko suuret hyväntekeväisyysjärjestöt paljonkaan aikaan? Kannattaako keräyksiin osallistua? Auttaako lahjoitukseni oikeasti ketään?

Alan turtua päättymättömään hyväntekeväisyysspektaakkeliin, jossa mikään ei koskaan muutu.

Tässä spektaakkelissa minun roolini on istua television ääressä ja herkistyä afrikkalaislasten luona vierailevan suomalaisjulkkiksen kyynelistä juuri sen verran, että intoudun lähettämään lahjoitustekstarin ruudussa näkyvään numeroon.

Tärkeintä on tunne, ongelmien syihin ei pureuduta. Seuraavan mainoskatkon aikana unohdan lasten anovat katseet.

Spektaakkeli saattaatoki tuottaa tuloksia, mutta niitä joutuu odottamaan. Entistä useampi hyväntekijä tahtoo tekonsa näkyvän heti, ja tämä tahto toteutuu sosiaalisessa mediassa.

#Movember, #fightback, #kutsumua, #vertapakkiin, #uls2017, #hyväteko.

Sosiaalisen median hyväntekeväisyyskampanjat lisääntyvät koko ajan. Vuoden näkyvin somekampanja on ollut #jäävesihaaste, jossa kipataan omaan niskaan sangollinen kylmää vettä.

Maailmanlaajuisen kampanjan tavoitteena on kerätä rahaa ALS-sairauden tutkimukseen ja hoitoon. Suomessa lahjoitukset ohjataan Lihastautiliittoon, ja tähän mennessä kampanja on tuottanut liitolle yli 44 000 euroa.

Summa on pisara meressä verrattuna miljooniin, joita perinteiset hyväntekeväisyysjärjestöt vuosittain Suomessa kokoavat.

Jäävesihaasteen ja muiden somekampanjoiden merkitys on kuitenkin niiden keräämiä summia suurempi. Ne muuttavat tapaa, jolla suhtaudumme hyväntekeväisyysjärjestöihin ja hyväntekeväisyyteen yleensä.

*Uudentyyppisissä kampanjoissa *vetoaa autenttisuus, jota perinteiset järjestöt eivät yrityksistään huolimatta koskaan tavoita.

Suositut somekampanjat ovat usein lähtöisin yksittäisten ihmisten aloitteista, jotka sitten paisuvat jopa maailmanlaajuisiksi ilmiöiksi.

Kampanjat syntyvät tyhjästä ja kasvavat ilman kalliita markkinointipanostuksia. Kerätty avustusraha ei huku mainoskuluihin tai tuhtien organisaatioiden pyörittämiseen.

Somehyväntekeväisyyden rinnalla perinteiset avustusjärjestöt alkavat vaikuttaa teennäisiltä ja turpeilta byrokratiakoneistoilta.

Uusi, instantismiin perustuva hyväntekeväisyys on ongelma perinteisille järjestöille, joiden projektit kestävät usein vuosia tai vuosikymmeniä. Siksi järjestöt tarjoavat entistä monimutkaisempiin ongelmiin entistä yksinkertaisempia ratkaisuja: osta hyttysverkko, osta koulukirja, osta kummilapsi, osta vuohi.

Näin ihmisten huomio ajautuu entistäkin kauemmas kriisien ja ongelmien todellisista syistä. Kun voi parilla klikkauksella ostaa vuohen Afrikkaan, ei tarvitse pysähtyä miettimään, miksi meidän täytyy vuodesta toiseen ostaa vuohia Afrikkaan.

*Globaalit hyväntekeväisyysjärjestöt *tekevät totta kai korvaamatonta työtä. Toistaiseksi erilaiset somekampanjat ovat lähinnä hassuttelua verrattuna Punaisen Ristin, Unicefin tai vaikka Kirkon ulkomaanavun ponnistuksiin.

Hyväntekeväisyyskulttuurissa tapahtuvia laajempia muutoksia ei kuitenkaan kannata vähätellä. Joskus isoilla ilmiöillä on rumat viikset ja märät vaatteet.

Onko somekampanjoinnista todellista hyötyä? Hyväntekeväisyyden muuttumisesta puhutaan A-studiossa perjantaina 26.9. klo 21.00. Vieraina__Inka Hetemäki Unicefista, Frank Johansson Amnesty Internationalista, Anne Heikkinen Lihastautiliitosta sekä hyväntekijäjulkkis Aleksi Valavuori. #yleastudio