Navajoille satojen miljoonien korvaukset Yhdysvalloilta

Kyseessä on suurin yksittäinen summa, joka vastaavissa kiistoissa on koskaan maksettu intiaaneille.

Ulkomaat
Arizona kalliopiirroksia.
Mike Nelson / EPA

Navajo-intiaanit saavat 554 miljoonan dollarin korvaukset Yhdysvalloilta. Osapuolet ovat sopineet oikeuskiistan, joka koski liittovaltion toimia navajojen reservaatissa.

Liittovaltio on vuokrannut suurimman osan yli 71 000 neliökilometrin kokoisesta reservaatista erilaisiin tarkoituksiin. Osa on kaavoitettu maanviljelyyn, laidunmaiksi sekä öljyn ja kaasun tuotantoon, osa taas esimerkiksi kaivostoimintaan ja asumiseen.

Navajot ovat olleet sitä mieltä, että liittovaltio on hoitanut vuokria kehnosti. Intiaanien edustajien mukaan tuottoja on säilytetty ja sijoitettu surkeasti.

Alun perin intiaanit hakivat 900:aa miljoonaa dollaria, kun kanne laitettiin vireille vuonna 2006. Nyt navajot tyytyivät sopimaan 554 miljoonasta, mikä on sekin 170 miljoonaa enemmän kuin vastaavissa kiistoissa on koskaan maksettu.

– Rahamäärä katsottiin sopivaksi. Liittovaltio myönsi vastuunsa ja toimi kunniakkaasti, sanoi Andrew Sandler, yksi navajoja edustaneista lakimiehistä uutistoimisto AP:lle.

Sopimuksesta pohjaa tuleville tapauksille

Seuraavaksi navajot päättävät yhdessä, mihin rahat käytetään. Ensimmäinen julkinen keskustelutilaisuus aiheesta pidetään lokakuussa.

Intiaaniheimot ovat nostaneet yli sata vastaavaa kannetta eri puolilla maata liittovaltiota vastaan. Andrew Sandlerin mukaan navajojen sopimus toimii pohjana tulevien kiistojen selvittelylle.

Liittovaltio yrittää välttää kalliit ja pitkät oikeuskäsittelyt. Huhtikuusta 2012 lähtien liittovaltio on sopinut noin 80 tapausta ja maksanut korvauksia yhteensä 2,5 miljardia dollaria.

Navajoja on Pohjois-Amerikassa yhteensä lähes 300 000. Enemmistö elää reservaatissa, joka sijaitsee osittain Arizonan, Utahin ja New Mexicon alueilla.

Lähteet: AP