Näkökulma: Isis ja muslimien todistustaakka

Kun muslimit vastustavat Isis-järjestön hirmutekoja, tarkoitus on pelkästään hyvä. Silti kampanjassa piilee ansa, kirjoittaa ulkomaantoimittaja Sampo Vaarakallio.

Näkökulmat
Lähikuva naisesta huiviin pukeutuneena.
Jaipal Singh / EPA

Maailman muslimit ovat kiinnostavan kysymyksen äärellä. Pitääkö todellakin julkisesti sanoutua irti Isis-järjestön terrorista, jotta lunastaisi paikan hurmeisen hulluuden vastaisessa rintamassa? Twiittaan, siis inhoan.

Nuoren musliminaisen silmät tuijottavat sinua ruudulta. Huivi raamittaa sekä viestin että naisen kauniit kasvot. Naisella on kädessään kyltti ja siinä lukee "Not in my name". Kysymyksessä on kampanja, jossa sanoudutaan irti Isis-järjestön silmittömästä terrorista.

Sanomattakin on selvää, että tässä tarkoitetaan hyvää. Kootaan sydänten liittoumaa hurmeista hulluutta vastaan. Suurin osa ihmisistä peukuttaa tätä. Tässä hyvä on niin hyvää ja ongelmatonta. Vai onko?

Minusta tämä on ansa. Maailmassa on miljardi muslimia ja on kauheaa ajatella, että heistä joidenkin on sisäisestä pakosta tai sosiaalisen paineen vuoksi tultava julkisuuteen manifestoimaan sitä, että he eivät kannata Isis-järjestön terroria.

Kampanja tavallaan kääntyy itseään vastaan. Pohja-ajatuksena on, että muslimien tulee toimia tässä kollektiivisesti. Se vahvistaa irrationaalista kuvaa muslimeista yhtenä yhtenäisenä ryhmänä.

Toinen arveluttava pohja-ajatus on, että islamin uskonto on tässä olennainen tekijä. Isis-järjestön terrorismi ei määritä islamia. Se ei kerro islamista, vaan järjestön suppean johtajiston vinksahtaneesta islam-tulkinnasta.

Tässä maailmassa nyt muslimeille lankeaa täysin kohtuuton todistustaakka.

En usko, että katolilaisilta miehiltä on missään vaiheessa kukaan odottanut kollektiivista ulostuloa tuomitsemaan sitä, että joidenkin katolilaisten pappien hartausharjoituksiin on kuulunut nuorten poikien törkeä seksuaalinen hyväksikäyttö.

Edelleen ”notinmyname” -kampanja siirtää tavallaan tahtomattaan vastuun Isis-järjestön vastustamisesta muslimeille. Kiihkomielisen jihadismin kukoistuksen ja lännen Irak-politiikan välistä yhteyttä ei tavallaan noteerata.

Yhdysvaltain vetämä liittouma pommittaa Isis-järjestön tukikohtia Irakissa ja Syyriassa. Kymmenet maailman maat tukevat liittouman toimia, joko sotilaallisesti tai sitten humanitaarisin pyrinnöin. Suomi hyväksyy pommit, mutta kuuluu liittouman humanisteihin.

Entä jos yksi pommi menee pahasti sivuun ja tuhoaa koulun satoine oppilaineen? Ilmestyykö somen uumeniin humanistis-sotilaallisten kristittyjen "notinmyname" -kampanja?

Epäilen.