Kolumni: Läskin ja lihaksen kannalta kriittiset vuodet

Kolme kriittistä elämänvaihetta mittaavat ihmisen suhteen liikuntaan. Poikaystävät, opiskelijajuhlat ja lapset voivat toimia pitkään tekosyinä, kirjoittaa terveysviestinnän parissa työskentelevä Jonna Ekroos.

kuntoliikunta
Viestintäsuunnittelija Jonna Ekroos.
Pohjois-Karjalan kansanterveyden keskus

Vielä viidennellä luokalla muistan ihmetelleeni, miksi kaikki eivät juokse. Sen kun laittoi vain pitkää jalkaa toisensa eteen ja nautti.

Kuten arvata saattaa, tunne ei jatkunut montaa vuotta pidempään.

Kahdeksannella luokalla - ikään kuin siitä ajasta mitään järkeviä muistikuvia olisi - varmaankin ihmettelin, miksi kaikki eivät vain kaivaudu ensirakkauden kainaloon, mussuta suklaapatukoita ja katso loputtomasti Salaisia kansioita.

Tutkimusten mukaan nuoruus onkin yksi kolmesta kriittisestä elämänvaiheesta, jolla on vaikutusta loppuelämän liikunnalliseen elämäntapaan.

Totta kai teini tietää, mikä on hyvää ja terveellistä, mutta sen huomioiminen omassa elämässä ei voisi vähempää kiinnostaa.

Tohmajärven yläkoulussakin aina samat tyypit kävelivät ”punaiselle” siis kaikkien tietämällä salaiselle tupakkapaikalle, jonne opettajat tunnollisesti aika ajoin saapuivat jälki-istuntolappujen kanssa. Kiinnostavampaa oli leimautua cooliksi tyypiksi kuin miettiä keuhkosyövän riskejä.

*Toinen kriittinen vaihe *on työelämään siirtyminen. Toisaalta itse en ole edes varma milloin ”siirryin” työelämään. Tein töitä läpi opiskelujen, ja kun sain vihdoin ja viimein gradun palautettua yliopistolle, olin tehnyt täysipäiväisesti oman alani töitä jo useamman vuoden.

Lapset täyttävät koko elämän, joten äiti saattaa unohtaa oman itsensä.

Jonna Ekroos

Myönnettäköön, että siinä vaiheessa olisi ollut aika tehdä tiliä oman terveyskäyttäytymisen kanssa, kun kiloja vain kertyi ja liikkuminen oli lähinnä pakollinen paha. Kiinnostavampaa oli rytkytä kavereiden kanssa iltamenoissa ja viikonloppuisin kaivautua tosirakkauden kainaloon.

Kolmas kriittinen elämänvaihe - ja usein meille naisille kovin armoton - on lapsen saaminen. Ei ole helppoa paisua kuin pullataikina ja työn ja epätoivoisen laihdutuksen myötä muuttua joksikin rusinaa muistuttavaksi.

Tosin on niitäkin, jotka ilmaisevat naureskellen vielä kolmenkin vuoden päästä omaavansa raskauskiloja - heille lapset ovat paljon kiinnostavampia kuin itsestään huolehtiminen. Tai pehmeämmin sanottuna: lapset täyttävät koko elämän, joten äiti saattaa unohtaa oman itsensä.

Tässä kolmannessa kriittisessä vaiheessa omassa päässäni napsahti.

Työikäisistä vain runsas kymmenesosa täyttää terveysliikunnan suosituksen kokonaisuudessaan.

Jonna Ekroos

Ehkä kyse oli kolmenkympin kriisistä - tai joku jälkiviisas voisi todeta, että aikuisiän urheiluhurahtaminen oli odotettua, sillä ”lapsuuden elinympäristö ja monipuolinen liikunta ennustavat tutkimusten mukaan myöhempää liikunta-aktiivisuutta.” (Suomalaisten fyysinen aktiivisuus ja kunto 2010)

Elämänvaiheiden näkökulmasta onkin hullua, että kun teininä aikaa olisi, ei ole kiinnostusta liikkumiseen. Nyt kun kiinnostusta olisi, ei ole aikaa - ja siksi lenkille tai salille pitää suunnata aamukuudelta.

Henkseleitä tuskin kannattaa paukutella vielä tässä vaiheessa, kun kolme kriittistä vaihetta ovat takanapäin. Entä jos käykin niin, että lasten kasvaessa ja oman ajan lisääntyessä taas laiskistun?

Tämä kauhuskenaario saattaa pitää hyvinkin paikkansa, sillä Suomessa työikäisistä vain runsas kymmenesosa täyttää terveysliikunnan suosituksen kokonaisuudessaan, ja eläkeikää lähestyvistä enää muutama prosentti.

Nyt kun jalka vielä nousee, aion todellakin kasvattaa lihasta läskin sijaan. Viime viikolla koin nimittäin taas sen mahtavan tunteen yli kahdenkymmenen vuoden takaa; hei oikeasti, miksi kaikki eivät juokse?

Jonna Ekroos

Kirjoittaja työskentelee Pohjois-Karjalan kansanterveyden keskuksen viestintäsuunnittelijana.