Mikael Öun selvisi uppoavasta Estoniasta päättäväisyydellä ja tuurilla

Suurin osa Estonian turmassa menehtyneistä oli ruotsalaisia. Onnettomuudesta elossa selvinnyt, 54-vuotias ruotsalaismies kertoi selviytymistarinansa Yle Uutisille.

Ulkomaat
Mikael Öun
Mikael ÖunIngemo Lindroos / Yle

– Olin mennyt päivällisen jälkeen nukkumaan. Laiva ajoi päin aaltoa ja laiva tärähti niin, että ainakin minä heräsin. Pian tuli seuraava aalto ja kolme voimakasta kumahdusta ja aluksen kulku muuttui. Kun laiva alkoi kallistua, nousin sängystä.

– Kaikki tavarat olivat valuneet päin hytin ovea. Kun tunnustelin, voiko oven avata löysin kameran ja herätyskelloni. Poimin ne taskuihini vain saadakseni oven auki.

Mikael Öunille jäi hirvittävästä yöstä muistoiksi paitsi herätyskello ja kamera, myös syvyyksiin uponneen kuorma-auton avaimet.

– Kulkiessani käytävässä tulin rappujen luokse ja näin paniikissa huutavia ihmisiä, jotka olivat syöksyneet ulos hyteistään. Kukaan ei auttanut heitä ja silloin tajusin, että kyseessä ei ole organisoitu pelastusoperaatio, vaan aluksesta on päästävä pois itse.

– Monet vanhemmat ihmiset eivät uskaltaneet tai jaksaneet toimia tai apatisoituivat. Itse olin erittäin keskittynyt pelastautumaan, Öun sanoo.

"Kuin olisin katsellut itseäni ulkopuolelta"

Hän nousi aluksen sisällä seitsemännelle kannelle, jossa pelastusalukset olivat. Siinä vaiheessa Estonia oli jo kallistunut niin, että Öunin piti seistä toinen jalka laivan seinällä. Hän sai ylleen pelastusliivin. Alus alkoi upota.

– Kiipesin reelingin yli laivan kyljelle. Tilanne oli ollut todella stressaava, mutta siinä vaiheessa se muuttui epätodelliseksi. Tuntui kuin katselisi itseään ulkopuolelta.

Öun näki kahden aluksen lähestyvän kaukaa.

– Muistin että otin kamerani mukaan. Pidin sitä edessäni ja tähtäämättä otin kuvan molempien alusten suuntaan ja toivoin että he näkevät meidät.

Öun tuli näin ottaneeksi viimeiset tunnetut valokuvat Estonnialta. Niissä näkyy virolainen mies istumassa laivan kölillä lähellä veden pintaa.

– Laitoin kameran takaisin taskuun ja silloin mietin, mitenköhän tässä nyt käy. Miten pääsen pelastuslautoille, jos kukaan ei tule hakemaan meitä.

"En tuntenut lämpötilaa tai mitään muutakaan"

Aallot kävivät jo laivan kyljen yli ja lopulta Öunin oli hypättävä, tai oikeastaan ponnistettava liukuun laivan kylkeä pitkin mereen.

– Tunsin veden ympärilläni, mutta en sen lämpötilaa tai mitään muutakaan. Muistan ottaneeni neljä voimakasta uintiliikettä ja sitten olin pelastuslauttojen luona.

Vaivalloisesti Öun sai kiivettyä katettuun lauttaan. Hän auttoi toisen miehen ylös ja yhdessä miehet pelastivat vielä muita meren aalloista.

– Tulin nopeasti merisairaaksi keinuvassa ja pyörivässä lautassa. Oksentaessani sisäänkäynnin luona näin Estonian uppoavan.

Pystyyn nousseen aluksen toinen pää oli jo pohjassa ja laivan korkealle kohoavat ääriviivat näkyivät aavemaisina kuun valossa, Öun kertoo.

Sitten edessä oli pitkä ja hyytävä odotus. Öun ei uskaltanut liikahtaakaan, jotta pelastuslautta ei ainakaan vaurioituisi.

"Olen toipunut oikein hyvin"

Viiden tunnin aikana kaksi ihmistä paleltui pelastuslautassa kuoliaiksi. Aamun jo valjettua suomalainen pelastushelikopteri nosti Mikael Öunin ja yhdeksän muuta lautalta turvaan.

Helsingissä vietetyn sairaalayön ja poliisin kuulemisten jälkeen Öun lennätettiin perheensä luokse Tukholmaan.

– Minullahan oli kolme pientä lasta. Piti vain jatkaa elämää.

– Minulla ei ole erityisiä syyllisyyden tunteita. Pääsin suhteellisen helposti aluksesta, eikä minun tarvinnut taistella tietäni ulos. Autoin jopa jonkun toisen ihmisen pakenemaan. Olen toipunut oikein hyvin.

Mikael Öunia, kuten monia mukana olleita ja uhrien omaisia, vaivaa kuitenkin edelleen epävarmuuden tunne. Hän ei koe saaneensa lopullista selvyyttä Estonian uppoamisen syystä.

– Minusta tutkimusta on jatkettava, jotta laivan hylyn vauriot saadaan selville. Siten onnettomuuden syy voidaan ehkä selvittää, ja voimme todella jättää tapahtuneen taakse.