Näin kampeat itsesi ja lapsesi sokerikoukusta

Kuluttajaliiton elintarvikeneuvoja ja kahden lapsen äiti Annikka Marniemi neuvoo opettamaan lapselle kohtuutta pienestä pitäen. Salaattia sopii iskeä lautaselle joka aterialla, vaikkei se lapsen ylintä herkkua olisikaan. Pullaa ja karkkia tuputtaville isovanhemmille saa sanoa tiukasti. Tärkeintä on sopia sokerisäännöistä yhdessä ja pitää niistä kiinni.

terveys
Irtokarkkeja kulhossa.
Esko Pulliainen / Yle

Terve suhtautuminen sokeriin kannattaa opetella varhain. Samalla, kun opettaa lasta, voi kikkoja kerrata itsekin. Kuluttajaliiton elintarvikeneuvojan Annikka Marniemen mukaan muutama vanha ja hyväksi havaittu jippo pitää edelleen herkkuhampaan kurissa. Toisinaan varsinkin pienet sokerihiiret tarvitsevat uusia luovia ratkaisuja.

Joka paikassa on sokeria

Alakouluikäisen sokerisuositus on noin 15 palaa sokeria päivässä. Aikuisen naisen noin 22 palaa ja miehen 26 palaa. Kukaan ei söisi kourallista sokeria kerralla. Ei tarvitsekaan, sillä sokeria lisätään runsaasti myös moniin peruselintarvikkeisiin, kuten jugurtteihin ja viileihin. Marniemen mukaan sen vuoksi olisikin hyvä kontrolloida syömistään edes sen verran, ettei pidä kotona herkkukaappia, joka on jatkuvasti täynnä.

Esimerkiksi viilissä voi olla kymmenen sokeripalaa (siirryt toiseen palveluun) – tuplasti enemmän kuin pelkästä sokeristä tehdyssä hattarassa. Myös lapsiperheiden suosimat maustetut jugurtit ovat usein kovia sokeripommeja. Marniemen mukaan jugurtti käy hyvin arkiruuaksi, mutta sen pitäisi olla maustamatonta. Makeutta voi lisätä marjoilla tai hedelmillä.

Jos lapsi on jo tottunut sokeripommiin, siitä voi opetella pois vähitellen.

– Makujugurttiin voi lisätä valkoista jugurttia sekaan ja totutella uuteen makuun vähitellen.

Myös lapsille tarkoitetuissa aamiaismuroissa on usein enemmän kuin ripaus sokeria. Terveelliseksi herkuksi mielletyissä rusinoissakin on 100 grammassa 28 palaa sokeria.

– Muroissakin on terveellisiä vaihtoehtoja, mutta ne eivät yleensä ole niitä, jotka on suunnattu lapsille.

Koulusta tyhjään kotiin tuleville lapsille voi myös tehdä valmiiksi terveellisiä välipaloja jääkaappiin odottamaan.

– Lapset syövät vihanneksia, jos ne on pilkottu ja laitettu valmiiksi.

Esimerkissä ja leikissä on voimaa

Aina valmiiksi pilkotut ja leijonan tai papukaijan muotoon lempilautaselle asetellut vihannekset eivät ota maistuakseen. Lähes kaikille lapsille tulee kausia, jolloin he ovat epäluuloisia ruuan suhteen – etenkin uusien makujen.

Tällöin avainsana on sitkeys. Lapselle kannattaa tarjota tavallisia perusruokia, joita hän on tottunut syömään, vaikka hän ei niitä yhtäkkiä enää huolisikaan. Lääkärin, neuvolan tai koulun terveydenhoitajan puoleen voi kääntyä, jos tilanne jatkuu viikkotolkulla.

Uusiin makuihin voi tutustua leikin avulla.

– Omien lasteni kanssa leikimme sokkoleikkiä. Laitoimme silmille siteen ja lautasille ruokia, joita sitten maisteltiin ja arvuuteltiin, että mitä ne mahtoivat olla. Joukossa oli tuttuja ruokia ja joitain uusia. Lapset saivat kuvailla ruokia ja miettiä, miltä ne tuntuivat ja maistuivat.

Isompien lasten ja nuorten kanssa ruuasta voi jo neuvotella. Myös se, että ottaa isommat lapset mukaan ruuanlaittoon, voi auttaa herättämään ruokahalun. Kukapa ei haluaisi tietää, miltä itsetehty salaatti maistuu?

Lapset ovat luonnostaan uteliaita ja helposti innostuvia varsinkin, jos innostaja on omaa ikäluokkaa. Jos kaveri rouskuttaa paprikaa ja kurkkua, alkavat ne kummasti houkuttaa nirsompaakin sokerihiirtä.

Lapsi ottaa mallia myös vanhemmiltaan.

– Kotona ei saisi olla erikseen lasten ja aikuisten ruokia. Vaikka lapsi ei söisikään salaattia, sitä pitäisi laittaa lautaselle, jos sitä on muillakin. Näin lapsi oppii, että salaatti kuuluu ruokaan. Jos salaattia yrittää uudestaan vaikka kolmen vuoden tauon jälkeen, on se taas vaikeampaa. Ruuan kanssa tärkeintä on, ettei luovuta.

Vesi ei maistu miltään

Mehut ovat yksi yleisimmistä sokerin lähteistä etenkin pienillä lapsilla. Lasillisessa tuoremehua voi olla 10 palaa sokeria. Lasten pillimehuissa 7–8 palaa. Annikka Marniemen mukaan lapset pitää nykyisin erikseen opettaa juomaan vettä, koska jo taaperot tottuvat mehuun.

– Pillimehu on helppo ottaa mukaan reissuun. Lapset eivät juo vettä, vaikka olisi jano, koska se ei maistu millekään. Lapsille pitää opettaa, että vesi on janojuoma. Mehut eivät kuulu jokapäiväiseen ruokavalioon.

Hyvä nyrkkisääntö onkin, että mehu kuuluu herkkuhetkiin.

– Mehu ei myöskään korvaa hedelmiä, koska mehussa hedelmän hyvät kuidut jäävät saamatta, Marniemi muistuttaa.

Kun ikää tulee lisää, lapsille alkaa maistua limsa. Kolmen desilitran lasillisessa limua on kuitenkin 11 palaa sokeria. 1,5 litran colapullossa on jopa 64 palaa. Tämän lisäksi limsa on hapanta, mikä vahingoittaa hampaita. Energiajuoma puolestaan maistuu monille teini-ikäisille. Pienen tölkin mukana huuhtoutuu yhtä paljon sokeria kuin limsalasillisen mukana.

Lisää elintarvikkeiden sokerimääristä voit lukea osoitteesta syohyvaa.fi/sokeripommit (siirryt toiseen palveluun).

Isovanhemmat tuputtavat herkkuja kielloista piittaamatta

Moni perhe kamppailee sen kanssa, että lasta toisaalta halutaan helliä ja toisaalta halutaan pitää huolta terveellisistä elintavoista. Vanhemmilta kurinpito sujuu usein luontevammin, mutta etenkin isovanhemmat haluavat hemmotella lasta.

Mummola on monelle lapselle rajaton herkkujen valtakunta, josta tullaan pois päivien mahakivun ja sokeriähkyn kanssa. Vaikka ylenpalttisella herkkujen määrällä saisikin hetkeksi lasten suosion, tekee sillä lopulta pitkällä aikavälillä hallaa lapsen kasvulle ja kehitykselle.

– Sokerissa on pelkkää energiaa. Se heikentää muiden ravintoaineiden, kuten tärkeiden vitamiinien, saantia. Pitkällä aikavälillä voi altistua vakavillekin sairauksille.

On vanhempien asia päättää kuinka paljon, mitä herkkuja ja milloin lapsi saa syödä myös silloin, kun lapsi ei ole kotona. Parhaassa tapauksessa vanhemmat ja muut sukulaiset sopivat herkkuhetkien rajoista yhdessä.

– On myös hyvä sopia siitä, mihin aikaan herkkuja annetaan. Ettei niitä anneta esimerkiksi heti aamupalalla.

Karkkipäivä on lapsen perusoikeus

Lapselta ei kuitenkaan pitäisi kieltää kaikkea. Silloin lapsi ei nimittäin opi elämään sokerin kanssa. Se taas on tärkeä taito, sillä herkuilta on nykyisin mahdoton välttyä.

Annikka Marniemen mukaan yksi karkkipäivä viikossa ei ole automaattisesti kaikissa perheissä toimiva ratkaisu. Joillekin voi toimia paremmin se, että sokeria syödään silloin tällöin. Olennaista kuitenkin on, ettei sokeria saa ahtaa itseensä kerralla ylettömästi.

– Minun lapsellani on joskus tapana sanoa, että karkkipäivä on lapsen perusoikeus. Täytyy muistaa, että sokeri ei kuitenkaan ole myrkkyä.

Annikka Marniemen mukaan lapselle pitää opettaa kohtuutta jo pienestä pitäen. Kahvipöydästä saa ottaa tietyn määrän keksejä eikä yhtään enempää. Määrä sovitaan yhdessä etukäteen ja siitä pidetään kiinni. Edellinen herkku syödään loppuun ennen kuin aletaan sormeilla seuraavaa.

– Lapseni koulussa oli katsottu dokumentti energiajuomista. Siinä oli kerrottu, mitä tapahtuu, jos juo viisi tölkkiä päivässä. Hän sanoi, että olisi halunnut tietää, mitä tapahtuu, jos juo kolme tai kaksi. Lasten pitää tietää, mikä on liikaa ja mitä siitä seuraa eikä tämä tarkoita vain ääripäitä.

Lähteet: Kuluttajaliiton elintarvikeneuvoja Annikka Marniemi ja Syö hyvää -kampanja