Mitä haluat kysyä uusilta ministereiltä?

Uudeksi ympäristöministeriksi nimitettiin kokoomuksen Sanni Grahn-Laasonen. Kehitys- ja omistajaohjausministeriksi nousi SDP:n Sirpa Paatero. Molemmat ministerit ovat Aamu-tv:n vieraina ma 29.9.

Kotimaa
Perjantaina nimitetyt uudet ministerit, kehitysministeri Sirpa Paatero (vas.) ja ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasonen tiedotustilaisuudessaan Helsingissä 26. syyskuuta 2014.
Perjantaina nimitetyt uudet ministerit, kehitysministeri Sirpa Paatero (vas.) ja ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasonen tiedotustilaisuudessaan Helsingissä 26. syyskuuta 2014.Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

Forssalainen Sanni Grahn-Laasonen(kok) on ensimmäisen kauden kansanedustaja. Ympäristöministeri alkaa vetää sääntelyn purkuun tähtäävää työryhmää, jossa kaikkien eduskuntapuolueiden on tarkoitus olla mukana.

Sanni Grahn-Laassonen sanoi torstaina tiedotustilaisuudessa, että työryhmän tavoitteena on purkaa ympäristölupiin liittyvää päällekkäistä sääntelyä ympäristönsuojelusta tinkimättä.

Sirpa Paatero (sd) on kolmannen kauden kansanedustaja Kymen vaalipiiristä. Ennen eduskuntaan nousemistaan hän työskenteli ehkäisevän päihdetyön ohjaajana.

Valtion omistuksissa pitää paitsi huolehtia yritysten tulevaisuudesta myös muistaa, että henkilöstö on tärkeä voimavara, Paatero huomautti.

Mitä haluat kysyä uusilta ministereiltä?

Molemmat ministerit ovat Aamu-tv:n vieraina ma 29.9. klo 7.15.

Jätä kysymyksesi ma 29.9. klo 8.00 mennessä.