Asukkaita piinannut tirkistelijä sai yli vuoden tuomion

Kala- ja Pyhäjokilaaksossa vuosia häiriköinyt mies on tuomittu perjantaina Ylivieska-Raahen käräjäoikeudessa useista rikoksista ehdottomaan vankeuteen. Mies on syyllistynyt toistuvasti 2000-luvulla muun muassa kotirauhan rikkomisiin ja varkauksiin.

Kotirauhan rikkominen

Ylivieska-Raahen käräjäoikeus tuomitsi perjantaina hieman alle 50-vuotiaan miehen vuodeksi ja kahdeksi kuukaudeksi vankeuteen useista rikoksista. Oikeuden mukaan mies on syyllistynyt useisiin kotirauhan rikkomisiin, pakottamiseen seksuaalisiin tekoihin, varkauksiin sekä laittomiin uhkauksiin.

Teot ovat vuosina 2011-2013 tehtyjä rikoksia. Käräjäoikeus langetti miehelle perjantaina kolme eri tuomiota.

Mielentilatutkimuksen mukaan mies on alentuneesti syyntakeinen. Tästä huolimatta oikeus katsoo, että tekojen vahingollisuus ja vaarallisuus edellyttää tuntuvaa rangaistusta.

Miehen rikosrekisteristä käy myös ilmi, että hän on tuomittu aiemmin useasti ehdottomiin rangaistuksiin. Oikeus toteaa, että miehen rikoshistoriassa ei ole kovin pitkiä katkoksia, joten tuomitut rangaistukset eivät voi olla ehdollisia.

Vankeuteen tuomittu mies on aiheuttanut häiriköinnillään pelkoa Kala- ja Pyhäjokilaaksossa useiden vuosien ajan.