Hyppää sisältöön

Näin Rosatom tiedotti kohutusta sopimuksesta helmikuussa – Vapaavuori: Olen varma, että hanke on menestys"

Elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren on tulkittu olleen jäävi, koska hän oli tekemässä Venäjän kanssa sopimusta yhteistyöstä ydinenergian rauhanomaisen käytön alalla.

Valokuva Rosatomin helmikuussa verkkosivuillaan julkaisemasta tiedotteesta. Kuva: Yle

Ydinvoimalupien ympärillä velloo uusi kohu. Oikeustieteilijät tulkitsevat lauantain Helsingin Sanomissa (siirryt toiseen palveluun) elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren (kok.) olleen jäävi, kun hän esitteli hallitukselle uusien ydinreaktoreiden periaatepäätöksen täydennykset. Vapaavuori kiistää HS:ssa olleensa esteellinen.

Vapaavuori oli talvella solmimassa Venäjän kanssa sopimusta yhteistyöstä ydinenergian rauhanomaisen käytön alalla. Suomen puolelta sopimuksen allekirjoitti Vapaavuori ja Venäjän puolelta venäläisen Rosatom-yhtiön edustaja.

Myöhemmin Vapaavuori esitteli hallitukselle periaatepäätöksen täydennyksen, jossa Rosatomin kanssa toimivan Fennovoiman periaatepäätös hyväksyttäisiin ja Teollisuuden Voiman hylättäisiin.

Näin Rosatom tiedotti sopimuksesta helmikuussa

Rosatom tiedotti (siirryt toiseen palveluun) sopimuksen allekirjoitustilaisuudesta helmikuussa. Tuolloin Rosatom kertoi Vapaavuoren sanoneen olevansa varma, että hanke on menestys.

Loviisan ydinvoimala (siirryt toiseen palveluun) on toiminut ilman ongelmia yli 30 vuotta Suomessa. Tämä puhuu venäläisen teknologian luotettavuuden puolesta. Rosatom kiinnittää paljon huomiota turvallisuuteen ydinvoimaloiden suunnittelussa ja rakentamisessa. Olen varma, että yhteisprojekti Hanhikivi, jossa käytämme venäläistä teknologiaa, tulee olemaan menestys, Vapaavuori lausui Rosatomin englanninkielisen tiedotteen mukaan helmikuussa.

Tilaisuudessa oli Rosatomin tiedotteen mukaan myös paikalla suomalaisia virkamiehiä elinkeinoministeriöstä, valtiovarainministeriöstä ja ulkoasianministeriöstä. Paikalla oli Rosatomin mukaan myös säteilyturvakeskus  STUK:in edustaja sekä edustajia myös Fortumista, Fennovoimasta ja TVO:sta.

Näin TEM tiedotti sopimuksesta: "Suomi ja Venäjä sitoutuvat yhteistyöhön"

Myös työ- ja elinkeinoministeriö tiedotti helmikuussa sopimuksesta (siirryt toiseen palveluun). Ministeriön tiedotteessa kerrotaan, että sopimuksella Suomi ja Venäjä sitoutuvat yhteistyöhön muun muassa ydinenergia-alaa koskevassa tutkimuksessa sekä ydinreaktorien ja niiden energian tuotantoon liittyvän käytön yhteydessä. Sopimuksen piiriin kuuluvat myös ydinturvallisuus, säteilysuojelu ja ympäristönsuojelu.

– Toimivaltaiset viranomaiset, joita ovat Suomen osalta työ- ja elinkeinoministeriö ja Venäjän osalta Rosatom, voivat sopimuksen perusteella valtuuttaa venäläisiä ja suomalaisia yhteisöjä toteuttamaan ohjelmia ja hankkeita keskenään. Sopimus sisältää lisäksi määräykset yhteistyössä vaihdettavasta luottamuksellisesta tiedosta, tiedotti TEM helmikuussa.

Vapaavuorta ei tavoitettu kommentoimaan kohua

Yle Uutiset ei ole toistaiseksi tavoittanut Vapaavuorta kommentoimaan asiaa.

Työ- ja elinkeinoministeriön ydinenergiaryhmän vetäjä, teollisuusneuvos Herkko Plit kertoi Iltalehdessä (siirryt toiseen palveluun) lauantaina sopimuksen aloitteen tulleen Venäjältä. Myöhemmin lauantaina Plit kommentoi sopimuksen syntyä Yle Uutisille. Suomi ei Plitin mukaan voinut vaikuttaa siihen, että Rosatom oli sopimuksen allekirjoittaja.

– Tämä sopimus on valtioiden välinen sopimus. Meillä ei ole eväitä vaikuttaa kuka Venäjän puolelta tällaisen sopimuksen allekirjoittaa.