Vaasan yliopiston rehtoriksi Suvi Ronkainen

Vaasan yliopiston hallitus on valinnut yliopiston uudeksi rehtoriksi Suvi Ronkaisen. Ronkainen on yliopiston historian kuudes rehtori. Vaasan yliopiston pitkäaikaisen rehtorin Matti Jakobssonin kausi päättyy vuoden 2014 lopussa.

Kotimaa
Vaasan yliopiston uusi rehtori Suvi Ronkainen
Suvi RonkainenVaasan yliopisto

Vaasan yliopiston rehtoriksi on valittu professori Suvi Ronkainen. Ronkainen on työskennellyt Lapin yliopistossa tutkimuksesta vastaavana vararehtorina ja tutkijakoulun johtajana. Viiden vuoden määräaikainen toimikausi alkaa vuoden 2015 alussa.

Vaasan yliopiston hallituksen puheenjohtaja Johnny Åkerholm kertoo valintatyöryhmän hakeneen henkilöä, jolla on vahva näyttö akateemisen tutkimusyhteisön johtamisesta, hyvät johtamistaidot ja hyvät verkostot.

– Hän ei taustaltaan edusta suoraan Vaasan yliopiston nykyisiä tiedekuntia, mutta tämä pikemminkin vahvistaa hänen mahdollisuuksiaan tarkastella muuttuvan yliopistokentän tarpeita laaja-alaisesti, Åkerholm kertoo tiedotteessa.

Suvi Ronkainen on yliopiston historian kuudes rehtori. Vaasan yliopiston pitkäaikaisen rehtorin Matti Jakobssonin kausi päättyy vuoden 2014 lopussa.