1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kulttuuri

Hyvä dokkari laajentaa maailmankuvaa

Dokumenttielokuvien ystäville on syksyn aikana tarjolla herkkuapajat. Viidessä kaupungissa käynnistyy jälleen Doc Lounge -klubi, joissa pääsee katsomaan ainutlaatuisia dokumenttielokuvia.

Kuva: Tuua Savuoja

Doc Lounge -klubi on osa pohjoismaista verkostoa, joka tarjoaa laatudokumentteja Suomen viidessä kaupungissa, Helsingissä, Turussa, Tampereella, Joensuussa ja Oulussa. Oulussa Doc Lounge on pyörinyt syksystä 2009 lähtien. Doc Lounge Oulua järjestää Oulun Musiikkivideofestivaalit ry ravintola 45 Specialissa. Pohjoismaissa Doc Lounge -klubeja järjestetään yhteensä seitsemässätoista kaupungissa, kertoo Musiikkivideofestivaalit ry:n tuottaja Maija Laine.

– Siellä on sekä kotimaisia, että ulkomaisia elokuvia. Sekä klassikoita, että tuoreita dokkareita. Esimerkiksi ensi kuussa meille on tulossa lyhytdokumenttien erikoisnäytös. Tämän verkoston kautta meillä on muun muassa hyvä mahdollisuus saada monia kansainvälisiä dokumentteja näytettäväksi Ouluun, joita ei muuten täällä näkisi.

Uutena yhteistyö Docventuresin kanssa

Tänä vuonna uutta sävyä toimintaan antaa yhteistyö suositun ja palkitun tv-sarjan Docventuresin kanssa. Televisiossa nähdyille dokumenttielokuville Doc Lounge –klubit näyttävät teemaa syventävät ”jatko-osat”. Doc Loungen ja Docventuresin yhteistyöstä muodostuu ainutlaatuinen kahdenkymmenen dokumenttielokuvan ohjelmisto, joka levittäytyy ympäri Suomen.

Elokuvien jälkipuinti on osa juttua

Kun dokkareita katsellaan yhdessä, niin keskustelu elokuvasta näytöksen jälkeen on luontevaa. Usein mukana on ollut myös keskustelupaneeliin pyydettyjä vieraita tai tekijöiden haastatteluita, Maija Laine sanoo. Hyvä dokumenttielokuva on usein viihdyttävä ja koskettava.

– Vahvat ja vakavat aiheet jäävät usein pitkäksi aikaa mieleen. Dokumenttien kautta oppii uutta ja ne laajentavat omaa maailmakuvaa. Mutta toki on paljon hauskoja ja viihdyttäviä dokkareita. Skaala on laaja.

Oulussa syksyn ensimmäinen Doc Lounge -klubi järjestetään tiistaina 30. syyskuuta. Teemana on totuus ja illan elokuva on Arto Halosen dokumentti Sinivalkoinen valhe.