Armeija saamassa lisärahansa

Työryhmää vetänyt Ilkka Kanerva (kok.) epäilee, että vihreiden esitys sodanajan joukkojen vähentämisestä veisi puolustuksen uskottavuuden.

Ilkka Kanerva menossa valiokunnan kokoukseen eduskunnan pikkuparlamentissa 10. syyskuuta. Kuva: Markku Ulander / Lehtikuva

Parlamentaarinen työryhmä esittää puolustusvoimien asehankintojen määrärahojen korottamista vuosittain. Vuoteen 2020 mennessä lisärahaa kertyisi yhteensä 150 miljoonaa euroa.

Eduskuntapuolueiden muodostama parlamentaarinen ryhmä haluaa satsata lisää rahaa puolustusvoimien asehankintoihin.  Asiasta kertoi ensimmäisenä Alma Aluemedia (siirryt toiseen palveluun).

Raportti julkaistaan keskiviikkona. Kuusi puoluetta on jo päässyt yhteisymmärrykseen siitä, että vuonna 2016 armeija saa puolustusmateriaaleihin nykyisen lisäksi 50 miljoonaa euroa. Työryhmä esittää summaan myös vuosittaista indeksikorotusta.

Eduskuntapuolueiden edustajista koostuva ryhmä on kuullut asiassa tasavallan presidentin kansliaa sekä ulko- ja sisäministeriötä ja sotilasasiantuntijoita. Esityksen on määrä toimina pohjapaperina ensi kevään hallitusneuvotteluissa.

Kanerva: Ymmärrystä määrärahojen korottamiselle löytyy

Selvitysryhmän puheenjohtaja Ilkka Kanerva (kok.) pitää kuuden puolueen saavuttamaa yksimielisyyttä riittävänä, jotta esitys etenee suunnitelmien mukaan ensi vaalikauden alussa.

–Nykyinen turvallisuuspoliittinen ympäristön muutos ja velvoitteet Suomen puolustusvoimille ovat sen kaltaisia, että varmastikin siellä on aika paljon ymmärtämystä määrärahojen korottamiselle.

Perussuomalaiset ajoivat suurempaa korotusta

Yle Uutisten tietojen mukaan perussuomalaisille olisi ollut mieluisaa laittaa asehankintoihin tätäkin suurempia summia. Muista ryhmistä poiketen vasemmistoliitto vastustaa asemäärärahoja kasvattamista nykyisestä.

Muuten enemmistön kanssa samoilla linjoilla olevat vihreät ehdottaa omassa lausumassaan sodanajan joukkojen supistamista entisestään. Suomen sodanajan vahvuutta on juuri kutistettu 350 tuhannesta 230:een tuhanteen sotilaaseen. Kanerva ei lämpene vihreiden idealle supistaa vahvuutta.

–Siinä on tapahtunut roima pudotus, joidenkin mielestä liiankin roima. Olisi melko lailla uhkarohkeaa mennä nipistämään sodanajan joukkoja vielä tästä 230 000 alaspäin ilman, että sillä olisi dramaattisia vaikutuksia Suomen puolustuksen uskottavuudelle.