1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. talous

IEA: Aurinkosähkö voi olla tärkein sähköntuotantomuoto vuonna 2050

Riippuu poliittisista päätöksistä, laajeneeko ympäristöystävällisen energian tuotanto niin paljon kuin mahdollista. IEA toteaa. Jos politiikka on häilyvää, sähkön hinta nousee ja projektit jäävät toteuttamatta.

Kuva: Sergei Ilnitsky / EPA

Aurinkoenergia voi olla maailman tärkein tapa tuottaa sähköä vuosisadan puolivälissä, arvioi Kansainvälinen energiajärjestö IEA kahdessa tuoreessa raportissaan (siirryt toiseen palveluun).

Raporteissa ennakoidaan, millaisia mahdollisuuksia aurinkoenergian kehitykseen ja hinnanlaskuun sisältyy. Kyseessä ei siis ole ennuste energiantuotannon kehityksestä.

Järjestö uskoo, että vuonna 2050 aurinkokennojen avulla voidaan tuottaa 16 prosenttia maailman tarvitsemasta sähköstä. Tämän lisäksi aurinkokeräimillä katettaisiin vielä 11 prosenttia sähköntarpeesta.

Tämä tarkoittaisi, että aurinkosähkö olisi laajemmassa käytössä kuin fossiiliset energianlähteet tai ydin-, vesi- tai tuulivoima.

Molemmat aurinkoenergian hyödyntämistavat ovat kehittyneet huimasti viime vuosina ja niiden hinta on laskenut. Jatkossa riippuu poliittisten päättäjien, tutkijoiden ja teollisuusyritysten omistajista, kuinka paljon aurinkosähköön panostetaan.

Varsinkin aurinkokennojen käyttö on yleistynyt maailmalla räjähdysmäisesti. IEA:N mukaan maailmalla otetaan käyttöön 100 megawattia aurinkokennoja joka päivä.

IEA uskookin, että aurinkokennot pysyvät yleisempänä aurinkosähkön tuottamistapana 2030-luvulle saakka, mutta sen jälkeen keräimet alkavat yleistyä.

IEA painottaa, että ympäristöystävällinen sähköntuotantotapa voi kasvaa vain, jos poliittiset päättäjät selkeästi osoittavat, että se on tuotantosuunta, johin on pyrittävä.

Jos taas energiapolitiikka on tempoilevaa, signaalit ristiriitaisia ja suunnasta vallitsee epäselvyys, investoijat maksavat ylimääräistä investoinneistaan, kuluttajat energiastaan, ja monet kaivatut projektit vain jäävät toteutumatta, sanoi IEA:n toiminnanjohtaja Maria van der Hoeven raporttien julkistamistilaisuudessa.