Kainuu tekee poikkeuksen Suomen ihosyöpätilastossa

Kainuussa ihosyöpien määrä on kasvanut vain hiukan viime vuosien aikana. Koko Suomessa ihosyöpien määrä on selkeästi lisääntynyt viimeisten 15 vuoden aikana.

terveys
Kuvassa erilaisia luomien muutoksia.
Kuvia pahanlaatuisista luomista.Yle / Kalle Niskala

Suomen Syöpärekisterin tilastoista käy ilmi, että vuonna 2012 uusia ihosyöpätapauksia löytyi koko maasta noin 3 000 kappaletta. Syöpä Suomessa 2011 -julkaisun ennusteen mukaan ihosyöpien määrä tulee vielä lisääntymään tulevaisuudessa. Nämä seikat eivät huolestuta ainakaan Kainuussa ihmisiä.

– Eivät ihmiset ole huolestuneempia vaan valistuneempia. He seuraavat esimerkiksi luomimuutoksia, ja suhtautuvat niihin vakavasti ja näyttävät lääkärille, kirurgian ylilääkäri Kalle Rissanen Kainuun keskussairaalasta toteaa.

Yleisimmät ihosyövät ovat tyvisolusyöpä, okasolusyöpä ja melanooma. Vuonna 2012 Kainuussa tilastoitiin 52 ihosyöpätapausta. Vuotta aiemmin luku oli 45 tapausta.

Melanooma on ihosyövistä vakavin, koska pitkälle ehtineenä se aiheuttaa etäpesäkkeitä muualle elimistöön. Melanooma syntyy yleensä uutena luomena tai ihomuutoksena aiemmin terveelle iholle, noin kolmasosa tapauksista saa alkunsa jo olemassa olevasta luomesta.

Ylilääkäri Kalle Rissanen listaa muutamia asioita, joita luomissa kannattaa tarkkailla.

Jos luomi muuttaa muotoaan, sen väri muuttuu tai jos se alkaa vuotaan verta, on syytä huolestua.

Kalle Rissanen

– Jos luomi muuttaa muotoaan, sen väri muuttuu tai jos se alkaa vuotaan verta, on syytä huolestua. Tai viimeistään sitten kun luomen ympärille syntyy toisia luomia.

Tyvisolusyöpä hidas, okasolusyöpä nopea

Tyvisolusyöpään sairastuu eniten ihmisiä, mutta se on hyväennusteisin ihosyövistä.

– Tyvisolusyöpä on yleensä hidaskasvuinen. Iholle ilmestyy ensin eräänlainen syylä, nastura, johon kehittyy reunavalli. Reunavallissa voi nähdä uudisverisuonitusta ja nasturan keskiosa painuu hiukan kuopalle. Muutoksen kasvamiseen menee tavallisesti useita kuukausia, keskussairaalan ihotautien poliklinikan ylilääkäri Pekka Leinonen kertoo.

Okasolusyöpä puolestaan muodostaa nopeasti ihan pinnalle sarveissoluista kasvaimen. Mikäli kyhmy muuttuu ja kasvaa vauhdilla sekä haavautuu keskeltä, on henkilön syytä hakeutua tutkimuksiin.

Syöpien syntymiseen vaikuttaa auringon UV-säteily. Syntymistä voikin ehkäistä auringolta suojautumisella, esimerkiksi riittävällä vaatetuksella ja suojavoiteilla.