Palotarkastaja: Älä perusta rengashotellia kotivarastoon

Viranomainen ei katso hyvällä autonrenkaiden varastoimista mielin määrin kotivarastoon. Joissakin kerrostaloyhtiöissä renkaiden varastointi on kokonaan kielletty. Palotarkastaja sanookin, että kotiin ei ole syytä perustaa rengashotellia.

liikenne
Mies pinoaa talvirenkaita kerrostalon pihalla.
Tuula Nyberg / Yle

Renkaidenvaihtoaika on jälleen käsillä. Suomen ilmastossa on tyytyminen siihen, että renkaita pitää vaihtaa kelien mukaan. Vaihdettaville renkaille pitää olla säilytyspaikka. Tämä on meidän arkeamme.

Joskus kuulee väittämän, että esimerkiksi kerrostalon kellarikomerossa ei saisi säilyttää useita autonrenkaita. Palotarkastaja Jouni Roos Satakunnan pelastuslaitoksesta sanoo, että väittämässä ollaan oikeilla jäljillä.

– Meillä on linjaus, että siellä voi säilyttää lähtökohtaisesti yhdet tai sitten käytettävissä olevien autojen renkaat, jos on vaikka kaksi autoa.

Syynä on se, että renkaat lisäävät jonkun verran varastojen palokuormaa, mutta ne eivät ole palotarkastaja Roosin mukaan mikään erityisen vaarallinen syttymislähde.

Taloyhtiöillä erilaiset rengaskäytännöt

– Kannattaa myös tarkistaa isännöitsijältä oman taloyhtiön käytäntö. Joissakin taloyhtiöissä renkaiden varastointi irtaimistosuojissa on kokonaan kielletty. Pelastuslaitos ei ole tässä lähtenyt kuitenkaan vetämään kovin tiukkaa linjaa.

Ylenmääräinen rengasvarastoiminen ei ole siis kerrostaloissa suotavaa. Viranomainen ei katso tätä suopeasti myöskään omakotitaloissa.

– Vakuutusyhtiöiden puolelta tulee myös ohjeistusta. Niiden suojeluohjeissa sanotaan, että oman auton renkaat voi säilyttää kellarissa tai omassa osastoidussa autosuojassa, mutta omakotitaloon ei ole syytä tehdä mitään rengashotellia.

Pelastuslaitos ei tee erityistarkastuksia

Pelastuslaitos ei tee erityisiä rengassyynejä kerros- tai omakotitaloihin vaan varastojen palokuormaa valvotaan normaalien palotarkastusten yhteydessä.

Palotarkastaja Jouni Roos kehottaa kääntymään alan liiikkeiden rengashotellien puoleen, jos renkaiden varastoinnissa ilmenee tilankäyttöongelmia.