Näkökulma: Olinko koulukiusaaja?

Koulukiusaaminen, se on seuraava A2-illan aihe, päätimme noin viisi viikkoa sitten. Apua, ajattelin. Kiusasinko minä? kysyy Ajankohtaisen kakkosen toimittaja Kati Leskinen.

Kotimaa
Kati Leskinen
Stina Tuominen / Yle

– Kuule, sellaista aloin miettiä, kun meillä on täällä Ajankohtaisessa kakkosessa tulossa Koulukiusaamis-ilta. Mä juonnan sen. Ja haluaisin kysyä, että koitko sä, että mä kiusasin sua koulussa? Mä oon alkanut kelaamaan sitä peruskouluaikaa ja olen aika vakuuttunut, että nälvin sua kouluaikana aika paljon. Se johtui omasta kapinastani tyttöluokkaa kohtaan. Haluaisin nyt vaan tietää, että miten sä sen koit?

Kirjoitin Facebook-viestin luokkatovereilleni Millalle ja Terhille (nimet muutettu). Olin aika varma, että en saa niihin vastausta. Toisaalta Milla oli kuitenkin pyytänyt minua aikoinaan kaveriksi Facebookissa, joten jospa hän olisikin jo antanut anteeksi? Ei, ei kyllä ole. Kerran törmättiin baarissa, eikä tyyppi tullut edes juttelemaan. Terhin kanssa emme olleet FB-kavereita.

Olen nyt 31-vuotias, joten peruskouluajoista on aikaa. Muistan, että olin ilkeä. Nälvin muita. Ainakin Millaa, koska se oli niin ärsyttävä: puhalsi klarinettiin väärin (itsehän olin suuri pianisti), oli hissukka (mähän olin kovis), sillä oli noloja vaatteita (mullahan oli nappiverkkarit). Terhi puolestaan teki kerran korispelissä oman korin (noloa), hakkasi matikan kirjalla itseään päähän, kun sai kokeesta ysin (hullua) ja sai hopeisen nuottiavaimen kevätjuhlassa palkinnoksi musikaalisesta lahjakkuudestaan (väärin).

Olin samalla, melkein pelkästään tytöistä koostuvalla luokalla kolmannesta ysiin. Muistan, että olin luokan häirikkö. En jaksanut keskittyä pulpetissa istumiseen. Kaipasin toimintaa, halusin esiintyä, urheilla ja musisoida. Luokan tytöt halusivat keskittyä tunneilla opiskeluun ja päästä elämässään eteenpäin.

*Apua. Näin pitkä vastausviesti Terhiltä. *Nyt se kertoo, että olen pilannut sen peruskouluajan, ehkä elämää siitäkin eteenpäin.

– En mä muista, että sä oisit mua varsinaisesti kiusannut. Ilkeä olit välillä, mutta niin oli muutamat muutkin. Onneksi en ollut meidän luokan ainoa "outo", joka ei mennyt massan mukana, niin mulla kyllä riitti kavereita.

– Muistan, että olit lahjakas erityisesti musiikissa ja liikunnassa, niin ehkä ne enemmän lukuaineiden tunnit vaan kyllästytti sua. Mä taas tykkäsin opiskella niitä lukuaineita, mutta toisin kuin moni ilmeisesti luuli, en ollut mikään kotona läksyjä pänttäävä hikari, vaan opin siitä, että kuuntelin tunneilla. Sen takia se sun tuntihäiriköinti ärsytti mua ihan suunnattomasti.

Huh. Helpotus. Terhillähän oli tosiaan kavereita, joten minun ilkeilyni ei rikkonut häntä. Eikö kiusaaminen ole jatkuvaa haukkumista, johon yhdistyy eristäminen ryhmästä, sulkeminen ulkopuolelle? Tunneilla häiriköinti on pikkuasia kiusaamisen rinnalla, eikö?

– Miksi sä muuten ajattelet, että se, että nälvit mua johtui kapinasta tyttöluokkaa kohtaan? Ajatteletko sä, että se oli jotain sun oman aseman nostamista mua lyttäämällä?

Kyllä. Tarvitsin tyyppejä, joita lyttäämällä sain rispektiä ja valtaa. Toisen lyttääminen osoitti vahvuuteni. Tai siis niin luulin silloin. Oikeasti olin epävarma itsestäni, hain paikkaani. Iskä oli lähtenyt Venäjälle vientihommiin ja minulla oli ikävä.

Sitten Milla. Paljon lyhyempi vastaus, apua.

– En kokenut sitä sun nälvimistä kiusaamiseksi. Olit koulussa omanlainen persoona, mut pidin kyllä susta.

Siis häh? Ei Millakaan?

Hyvä näin, mutta.

Kukaan opettaja ei koskaan puuttunut nälvimiseeni. Huomasivatko he sen? Vaikea uskoa, etteivät olisi. Entä mitä häiriköinnilleni tehtiin? Kukaan ei selvittänyt, miksi häiriköin. Kukaan ei kysynyt, että mitäs Katille kuuluu ja mikäs nyt mättää. Luokanvalvoja kyllä soitti äidille ja itki puhelimessa, miten vaikea olin. Olisiko kuitenkin pitänyt itkeä vähemmän ja tehdä enemmän?

Onneksi Millalla ja Terhillä oli kavereita. Muuten ilkeyteni olisi voinut viedä voiton. Eikä kukaan olisi huomannut.

A2 Koulukiusaamis-illan keskustelija, sipoolainen opettaja Rauno Haapaniemi sanoo, että kiusaaminen on luonnonlaki ryhmissä, joita ei ohjata. Ja opettajat eivät kuulemma osaa ohjata ryhmiään tarpeeksi hyvin, eihän taitoja opeteta edes opettajankoulutuksessa.

Ryhmä on koulun perusyksikkö. Ja ryhmän luottamus on sen perusta - jos sitä ei ole, oppilas ei myöskään opi. Eikä voi hyvin. Oppiminen vaatii turvallisen ryhmän ja ympäristön.

Opettaja on koulussa ryhmän ohjaaja. Siksi hänen täytyy tuntea oppilaansa, tutustua heidän suhteisiinsa ja rooleihinsa sekä purkaa negatiiviset piirteet niistä.

– Sosiaalisen turvallisuuden takaaminen jokaiselle oppilaalle on koulun tehtävä.--Jos oppilaat jätetään yksin hallitsemattomien ryhmäilmiöiden kanssa ja katsotaan siitä selviytymisen olevan oppilaiden vastuulla, koulu jättää oppilaansa heitteille. Vakavat kiusaamistapaukset, joihin ei koulussa ole puututtu, ovat yksi heitteillejätön ilmenemismuoto, kirjoittaa Haapaniemi kirjassaan Rakenna oppiva ryhmä.

Lähetin vielä kolmannen Facebook-viestin. Siihen en saanut ikinä vastausta.

– Ai, se Mikko (nimi muutettu). Muistan, että teki pahaa nähdä, miten häntä kiusattiin, mutta ei kukaan uskaltanut puuttua. Eli me hiljaiset hyväksyjät mahdollistettiin se kiusaaminen.

Näin kirjoitti Terhi, kun kysyn, muistaako hän kyseisen pojan koulusta.

Niin Mikko. En tiedä, missä olet tai mitä teet nykyään. Mutta haluan pyytää sinulta anteeksi.

Anteeksi, että en puolustanut sinua. Ja anteeksi, jos kiusasin.

A2 Koulukiusaamis-ilta tänään klo 21 TV2:lla. Jos tuntuu siltä, että sinulla on jotain anteeksi pyydettävää, voit keskustella asiasta twitterissä ja instagramissa tunnisteella #anteeksi.