1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. media

Euroopan ainoa kuntien omistama lehti tehdään Vakka-Suomessa

Vakka-Suomen Sanomat on paikallislehti, joka pyrkii olemaan riippumaton erikoisesta omistuspohjastaan huolimatta. Lehden omistama kuntayhtymä antaa toimitukselle vapaa kädet, mutta kahdeksan kunnan alueella täytyy olla läsnä kaikkialla.

media
Taittaja tietokoneen ääressä
Jouni Virtanen taittaa Vakka-Suomen Sanomia.Minna Rosvall / Yle

Vakka-Suomessa tehdään harvinaista sanomalehteä. Vakka-Suomen Sanomat on tiettävästi Euroopan ainoa kuntien omistama paikallislehti. Se kattaa kahdeksan kunnan alueen.

Omistajat antavat kuitenkin työrauhan lehdentekijöille. Päätoimittaja ja toimitusjohtaja Jarno Keskinen kertoo, että eri puolilla Vakka-Suomea täytyy liikkua tasaisesti.

– Meidän levikkialueemme on hyvin selvästi määritelty. Kaikki jutut tulevat tämän alueen sisältä. Emme juurikaan lähde omistajakuntien ulkopuolelle tekemään juttua - vain hyvin harvoin ja perustelluissa tapauksissa. Tarkoitus on palvella nimenomaan omistajakuntien asukkaita.

Keskinen vakuuttaa, että riippumattomuus on silti taattu.

– Kunnat eivät oleta, että lehti tekisi heidän pr-työtään. Tasapuolisuus on itsestään selvä asia, yksikään kunta tai omistaja ei pääse mitenkään määräävään asemaan. Kaikki kunnat otetaan tasapuolisesti huomioon. Sitä mietitään joka päivä.

Muutos osuuskunnaksi merkitsee vähäisiä muutoksia

Vuodenvaihteessa kuntien omistus on historiaa. Tilalle tulee todennäköisesti osuuskunta. Omistajapohjan muutos ei vaikuta henkilöstöön. Päätoimittaja, toimitusjohtaja Keskinen kertoo, että muutoksia tulee vain hallintoon.

Lehden tulevaisuuteen on kova usko.

– Pudotaan ikään kuin kahden suuren kaupungin väliin. Ilman muuta paikalliselle tiedonvälitykselle on tarvetta. Yleistyvän käsityksen mukaan pienet, paikalliset sanomalehdet ovat niitä, jotka tästä muutoksesta selviävät, pohtii Keskinen.

Vakka-Suomen Sanomat
Vakka-Suomen Sanomat ilmestyy kolme kertaa viikossa.Minna Rosvall / Yle

Vuonna 1949 perustetulla Vakka-Suomen Sanomilla on 8 000 lukijaa. Heistä suurin osa asuu alueen eteläpäässä eli Mynämäen suunnalla, mutta alue ulottuu Uudestakaupungista Naantaliin.

Lehdellä on 14 työntekijää. Kaikki eivät istu Uudenkaupungin torin laidalla sijaitsevassa konttorissa, vaan omat aluetoimittajat työskentelevät Maskussa ja Mynämäessä.

Ilmainen verkkosivusto lapsille – verkkolehti silti maksullinen

Vakka-Suomen Sanomat tekee opetus- ja kulttuuriministeriön rahoituksella vakkatori.fi-verkkolehteä yhdessä kolmentoista alueen koulun kanssa. Sisältö on kaikkien luettavana ilmaiseksi. Ajatus on, että luonnollisesti myös lasten vanhemmat, isovanhemmat ja sukulaiset lukisivat lehteä.

– Uskon, että tästä hyötyy myös yksilö todella paljon. Lapsesta tai nuoresta, joka on mukana tässä kouluyhteistyössä, tulee toivottavasti aktiivinen, kiinnostunut ja osallistuva yhteiskunnan jäsen, visioi Keskinen.

Kaikki kunnat otetaan tasapuolisesti huomioon. Sitä mietitään joka päivä.

Jarno Keskinen

Vakka-Suomen Sanomat on Suomen ensimmäinen alueellinen sanomalehti, joka on pystyttänyt sataprosenttisen maksumuurin. Vain tilaajat pääsevät käsiksi verkkolehteen. Päätoimittajalla on tiukka linja verkkolehtensä maksullisuuteen.

– Ei sanomalehteä voi tehdä ilmaiseksi. Se on teollisuuden ala siinä kuin kaikki muutkin. Ei hammastahnaakaan saa hakea kaupan kassalta maksamatta. Ei lehteäkään voi lukea ilmaiseksi, pohtii Keskinen.

Ensimmäinen versio Vakka-Suomen Sanomien digilehdestä ilmestyi vuonna 2013. Selailtava verkkolehti aloitti joulukuussa 2013.

Lue seuraavaksi