UM:n valtiosihteeri: Katsaus on pohdiskeleva teksti – piti tulla julki vasta perjantaina

Ulkoministeriön virkamiehet eivät anna suoranaista suositusta Suomen Nato-jäsenyyden osalta, sanoo valtiosihteeri Peter Stenlund. Hänen mukaansa johtopäätökset jätetään lukijalle.

Kotimaa

Ulkoministeriön virkamiesten tekemä tulevaisuuskatsaus ei anna suoranaista suositusta Suomen Nato-jäsenyyden osalta, sanoo ulkoministeriön valtiosihteeri Peter Stenlund.

– Se on väärä tulkinta. Kyseessä on pohdiskeleva analyyttinen teksti, jossa punnitaan Suomen turvallisuuspoliittista tilannetta eri näkökulmista. Erityisesti siinä on esillä niitä asioita, jotka tulevat eteen riippumatta siitä, säilyykö liittoutumattomuus vai toteutuuko Nato-jäsenyys.

– Itse asiassa johtopäätökset jätetään lukijalle ja poliittisille päättäjille, hän kertoo.

Uusi Tulevaisuuskatsaus 2014 tuli julki tiistaina.

Stenlund sanoo, että katsaus oli alun perin määrä julkaista ensi perjantaina.

– (Tieto julki tulleesta tulevaisuuskatsauksesta) tuli sitä kautta, että seurasin uutisia. Katselen aina välillä myös tekstiuutisia, ja huomasin, että siitä oli sekä MTV:n että Ylen tekstiuutisissa.

Stenlundin mukaan tulevaisuuskatsausta ei kuitenkaan ole leimattu salaiseksi. Hän kertoo, että se on osa koko valtionhallinnon virkamiesjohdon tulevaisuuskatsaustyötä.

"Vastuun kantaa virkamiesjohtoryhmä"

Stenlund sanoo, ettei katsauksen teossa ole käytetty poliittista ohjausta.

– Vastuun kantaa virkamiesjohtoryhmä. Tekijöinä on keskeisesti ollut meidän suunnittelu- ja tutkimusyksikkömme, mutta vuorovaikutuksessa laajasti virkamiesten keskuudessa.

Hänen mukaansa tulevaisuuskatsaus jätetään "tasapuolisesti kaikille tahoille, jotta ne voisivat siihen tukeutua esimerkiksi vaalikampanjan aikana tai myöhemmin hallitusneuvotteluissa".

Tulevaisuuskatsauksessa todetaan, että Nato-jäsenyys selkeyttäisi monin tavoin Suomen asemaa. Stenlund ei suoraan kommentoi sitä, mitä nämä tavat olisivat käytännössä.

– Koska tämä on erittäin lyhyt ja tiivis asiakirja, sitä ei ole kovin laajasti tässä yhteydessä käsitelty.

– Tämä on ikään kuin havainto tai johtopäätös. Keskustelua on käyty Suomen asemasta.

Stenlundin mukaan tulevaisuuskatsaus on lähtenyt liikkeelle toimintaympäristön analyysistä. Liikkeelle ei ole lähdetty olemassa olevista asiakirjoista tai linjauksista, hän tähdentää.