Tuhat ihmistä evakuoitiin räjähdysmäisen palon tieltä Etelä-Koreassa – video

Yli tuhat ihmistä jouduttiin evakuoimaan Aasian suurimmalla rengastehtaalla Etelä-Koreassa syttyneen voimakkaan tulipalon vuoksi.

Ulkomaat
Palomiehiä sammuttamassa palavaa rengasvarastoa-
Yli tuhat ihmistä jouduttiin evakuoimaan Aasian suurimmalla rengastehtaalla Etelä-Koreassa syttyneen voimakkaan tulipalon vuoksi.

Aasian suurimmassa rengastehtaassa, Etelä-Korean keskiosassa sijaitsevassa Daejonissa, syttyi tiistai-iltana voimakas tulipalo. Palo tuhosi osan rengastehtaan varastosta ja lähes 200 000 rengasta. Varastosta alkanut palo levisi silminnäkijöiden mukaan räjähdysmäisesti.

Kukaan ei loukkaantunut palossa, mutta yli tuhat tehtaan työntekijää ja sen naapurissa asuvaa jouduttiin evakuoimaan. Palo saatiin sammumaan vasta keskiviikkona aamulla.

Palo oli erittäin raju ja liekit nousivat jopa kymmenien metrien korkeuteen. Myös savunmuodostus oli voimakasta. Viranomaiset joutuivat katkaisemaan liikenteen läheisillä moottoriteillä sekä palopaikan vieressä kulkevalla Soulin ja Pusanin välisellä luotijunaradalla.

Palolla ei uskota olevan vaikutusta tehtaan toimintaan, mutta taloudellisia vahinkoja aiheutui silti rengasyhtiön mukaan useiden miljoonien eurojen arvosta. Viranomaiset tutkivat palon syytä.