”Avainasiakas” Tiedon yt-neuvottelujen takana: Nokia Networks

Nokia verkkoliiketoiminnan viestinnästä Yle Uutisille kerrotaan, että yhtiö on muutenkin vähentänyt alihankintapalvelujen käyttöä.

talous
Tieto Oyj:n logo konttorin seinässä.
Tieto Oyj:n logo konttorin seinässä.Yle

Tietotekniikkatalo Tieto ilmoitti tänään uusien yhteistoimintaneuvottelujen aloittamisesta, katsoen sen johtuvan ”avainasiakkaan päätöksestä sisäistää pääosa tuotekehitystoiminnastaan.”

Avainasiakkaan nimeä Tieto ei kuitenkaan tiedotteessaan avoimesti kertonut.

Nokian viestinnästä Yle Uutisille korostettiin, että Tieto kertoo omista toiminnoistaan itse.

Samalla kuitenkin vahvistettiin, että Nokia Networks on vähentänyt alihankintaa, ja että myös Tiedon palvelujen käyttöä on supistettu.