1. yle.fi
  2. Uutiset

Pankkien kuihtuneelle lisäeläkkeiden myynnille etsitään uutta pelastajaa

Suuri eläkeremontti saattaa tuoda pankeille pitkästä aikaa uusia asiakkaita lisäeläkebisnekseen. Lisäeläkkeiden myynti loppui pari vuotta sitten kuin seinään, kun niiden ehtoja kiristettiin. Nyt pankkien toiveet ovat eläkeuudistuksen väitetyissä häviäjissä, 60- ja 70-luvulla syntyneissä työelämän keski-ikäisissä.

talous

Suomalaiset ovat vuosikymmeniä ottaneet itselleen säästövakuutuksia eläkepäivien lisäturvaksi. Pankeille ja vakuutusyhtiöille nämä vakuutukset ja muutaman vuoden takaiset ps-tilit ovat olleet hyvää ja kasvavaa liiketoimintaa, kunnes 2000-luvulla niiden sääntöjä alettiin muutella. Lopullinen niiitti liiketoiminnalle iskettiin viime vuonna.

– Se johtui siitä, että tämä 2013 tullut verouudistus oli jo kolmas uudistus kahdeksan vuoden sisällä. Se vei innostusta ostaa ja myydä näitä tuotteita, kertoo Finanssialan keskusliiton johtaja Timo Silvola

Tässä vuoden 2013 uudistuksessa eläkesäästön lunastusta myöhennettiin viidellä vuodella ikävuoteen 68.

Mistä sitten saataisiin uutta potkua? Pankeissa vilkuillaan nyt 60- ja 70 -luvuilla syntyneisiin työelämän keski-ikäisiin, jotka on leimattu uusimman eläkeremontin häviäjiksi.

– Kyllä se varmasti on sitä ydinjoukkoa, koska he ovat iältään sellaisia, että eläkeasia alkaa jo kiinnostaa. Toisaalta heillä on vielä aikaa säästää eläkettä varten. He pystyvät kartuttamaan pääomaa, jolla elintason voi varmistaa sitten eläkeaikana, uskoo Nordean varallisuudenhoidon johtaja Risto Kuoppamäki

Eikä verokannustimestakaan olisi haittaa.

– Jos miettii että Suomessa on reilut toistakymmentä vuotta sitten myyty useita kymmeniä tuhansia eläkevakuutuksia vuodessa, ja tällä hetkellä myynti on huomattavan pientä, niin kyllä sillä on ollut aikamoinen merkitys, sanoo Kuoppamäki.

Finanssialan Keskusliiton Timo Silvola toivoo mahdollisilta veroeduilta oikeastaan vain yhtä asiaa.

– Vapaaehtoisen eläkesäästämisen verokannusteiden ja lakisääteisten järjestelmien, kuten työeläkejärjestelmän, pitää pelata hyvin yhteen, Silvola tiivistää.

Ainakaan tällä tietoa uusia verokannustimia ei ole suunnitteilla.

Lue seuraavaksi