Lillukanvarsia, sanoi moni keskustelija lamppujen sammuttelusta

Keskustelijoiden mielipiteet tuntuivat menevät täysin ristiin siitä, kannattaako kodin lamppuja sammutella vai ei. Osa sammuttaa kaiken mahdollisen, osan mielestä lamppujen sähkönkulutus on vain pisara meressä.

internet
hämärät valot
Yle

Moni keskustelija oli sitä mieltä, että voihan ne lamput sammuttaa, mutta turha siitä kotona on perheriitaa saada aikaiseksi.

Ohjelmoijan mielestä keskitytään pikkuasioihin:

Eihän se nyt huono ole sammuttaa valoja, mutta jos siitä tulee ydinkysymys, niin ukko/akka vaihtoon, ja elämä rennommaksi.

Sauna, sulattamaton pakastin, energiatehottomat kodinkoneet. Nämä ovat ne jotka kannattaa hoitaa kuntoon.

Justuksen mielestä valojen vilkuttelu on turhaa:

Sytytämme valon huoneeseen tarpeen mukaan sinne ensimmäisen kerran mennessämme pimeään tai hämärään aikaan ja sammutamme nukkumaan mennessämme. Lyhytaikaisempi valojen vilkuttelu on turhaa. Eivät viherpiipertäjätkään valojaan sammuttele, vaikka siitä vouhottavatkin. Maailmassa on tärkeämpiäkin puheenaiheita kuin tämä jokavuotinen tylsä valojen sammutteluasia.

OoC on sitä mieltä, että kotien lamput ovat pieni huoli:

Mitä omaan valojen käyttöön on sanomista, niin kaikki minkä voi säästää on aina kotia päin, mutta jos jossain huoneessa sattuu palamaan lamppu pari tuntia turhaan niin enpä minä siitä juuri jaksa nillittää. On parempiakin murehtimisen kohteita.

Säästäminen oikeaan paikkaan

Keskusteluun osallistui semmosia, joiden mielestä säästäminen on tärkeää, mutta pitäisi säästää oikeassa asiassa. Rouva k:n mielestä säästämisen mittakaava pitäisi saada kuntoon:

Kun lastaan tiskikonetta tyhjentyneillä margariini- ja jugurttipurkeilla, jotka täytyy huuhdella ennen kierrätykseen viemistä, ajattelen, että sekä puolisoni että kierrätysohjeiden laatija ovat hulluja.

Ekoteot ovat ihan muuta kuin tällaista näpertelyä. Minun lista olisi esimerkiksi seuraavanlainen:

- älä osta mitään uutta, ennen kuin vanhat ovat oikeasti korjauskelvottomia

- älä remontoi

- älä asu liian isossa asunnossa ja pidä pienessäkin huonelämpötila alle 20C

- älä aja autolla koskaan alle 5 km matkoja (katalysaattori toimii vasta lämmettyään)

- älä lennä (älä lennä myöskään työtehtävissä).

Emäntä Lapista on huolissaan energiankulutuksesta ja on tehnytkin asialle jotain:

Kyllä huolestuttaa,ja ylipäätänsä tämä nykyinen kulutuskeskeinen maailmanmeno huolestuttaa suuresti.Ja olemme päätyneet elämään ilman sähköä,sanoimme sähkösopimuksemme irti viime keväällä.Tämä oli meidän oma valintamme,pitkään kypsytelty asia. Valaistus hoituu öljylampuilla ja kynttilöillä,vanha talo lämpiää puilla,ja pieni aggregaatti tuottaa tarvittaessa virtaa sen verran,että tietokoneen ja puhelimen pystyy lataamaan.Kesällä saman asian hoitaa aurinkopaneeli.

Kivikkolainen kannattaa siirtymistä moderniin valaisintekniikkaan:

 Kannattaa siirtyä käyttämään uutta tekniikkaa ja jos mahdollista remonttien yhteydessä uusia valaistusta moderniin suuntaan. Pimeässä kyykkiminen ei ole mukavaa eikä järkevää, typerän säätämisen sijaan panostakaa uuteen tekniikkaan, riittävässä valossa mutta energiaa säästäen. Suurimmat kuluttajat ovat muualla kuin valaistuksessa.

Ennemminkin katulamput sammuksiin

Katuvalot ulottaa keskustelun katulappuihin ja pitää kotien lamppujen vilkuttelua lillukanvarsina.

Tajuaako monikaan kuinka paljon katuvalot maksavat.

Niiden rakentaminen ja ylläpito, ja sähkön kulutus, maksaa hunajaa.

Valaistu katukilometri maksaa 10 vuodessa keskiarvona 100.000 - 200.000 euroa verorahoja. Valaistuja katukilometrejä on Suomessa noin 13.000 kilometriä.

Kustannus on noin 2,4 - 3 miljardia euroa.

Kustannus on subventoitu alemmalla sähkönhinnalla ja julkisyhteisöjen ALV verovapaudella.

Kun päälle lisätään Taloyhtiöiden ja omakotitalojen, liike- ja teollisuuskiinteistöjen yms. piha ja työvalot yms. saadaan kustannus jo noin 2 - 2,5 kertaiseksi.

Eli, vielä katoavampana kuin savuna ilmaan, pelkällä ulkovalaistuksella Suomessa tuhlataan 5 - 8 miljardia euroa pelkän ulkotilan valaisuun.

Valoa kansalle on toista mieltä:

Kaikki maksaa, katuvalot siinä seassa. Siitä huolimatta wanhana stadilaisena kannatan kunnolla valaistuja katuja. Jollain moottoriteillä valaistusta nyt on vähän turhan paljon. Tuntuu pelleilyltä nyttemmin tänne kehyskuntiin muuttaneena tuo katuvaloilla pelleilly, vaikka sillä ehkä vähän rahassa säästetäänkin niin ihmisten viihtyvyys ja turvallisuudentunne kärsii.

Säästäminen ei auta

Osaa keskustelijoista vaivasti jonkinlainen toivottomuus: on turhaa säästää, sillä sähköyhtiöt rokottavat siitä jollain tavalla kuitenkin. Tuottotavoitteet :

Energiayhtioiden tehtävä on tuottaa voittoa osakkeenomistajille ja johtajille ja sitä on tultava joka vuosi lisää ja lisää. Millä muulla ne miljoonapalkat ja osingot maksetaan? Eli kuluttajilta ne rahat revitään tavalla tai toisella. Ei lamppujen sammuttelu paljoakaan auta. Silloin vai nostetaan muita maksuja esim. siirtomaksua jos ei rahaa valu yhtion kassaan riittävästi.

Ei säästämällä parane on löytänyt perusteita siitä, että säästäminen on itse asiassa kannattamatonta:

Tässä 2000 luvulla Janakkalassa oli tästä hyvä esimerkki. Ajan hengen mukaan, ongelmathan oli jossain kaukana, kunnan vesiyhtiö markkinoi että säästäkää vettä. Kotiin kannettiin asiasta mainoksia ja ohjeita kuinka se tehdään.

Saatiin sillä tulosta, ihmiset yleisempaattisina Afrikan ja muiden kuivuusalueiden vuoksi säästi vettä.

Ja kuinkas kävikään. Jo seuraavana vuonna veden hinta nousi, ja syy oli: vähentynyt veden kulutus!

Tämä ei tragikomediaa vaan ote todellisesta Suomalaisesta elämästä.

Minusta kyseessä oli petos. Jota tietenkään ei sellaiseksi virallisesti saa koska kyse oli kunnallisesta vesiyhtiöstä ja päätöksen teki kunnan luottamuselin, tekninen lautakunta.