1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kulttuuri

Yhdysvaltoihin suunnitellaan farkkufestivaalia

Viranomaiset ovat järjestämässä kolmipäiväistä farkkufestivaalia Nevadan Renoon. Tapahtuman tarkoituksena on juhlistaa sinisten housujen kulttuurihistoriaa.

Kuva: Reetta Pellikka

Blue Genes Jam-festivaali haluaa tuoda esille ikonisen vaatekappaleen merkitystä populaarikulttuurissa musiikin ja muodin kautta. Lisäksi tapahtumassa esitetään farkkuihin liittyviä elokuvia, kuten James Deanin Nuori kapinallinen. Festivaalilla pidetään myös luentoja jeanelogiasta.

Renolainen räätäli Jacob Davis kehitti farkut vuonna 1871 kaupungin keskustassa sijaitsevassa liikkeessään. Kaksi vuotta myöhemmin Davis ja Levi Strauss & Co. patentoivat housut ja niistä tuli suosittuja kaivos- ja metsatyöläisten sekä cowboyden keskuudessa.

Blue Genes Jam- festivaali järjestetään ensi vuonna.