Onko 65-vuotias liian köyhä kalastamaan?

Keskustelu kalastusluvista kuhisee vilkkaana kuin tuore purkki hollantilaisia onkimatoja. Vapoja kalisutellaan korkealla poliittisella tasolla. Punaisessa kulmauksessa on valtiovarainministeri Antti Rinne, sinisessä kulmauksessa maatalousministeri Petteri Orpo.

Kotimaa
Mies kalastaa koskessa
Petri Aaltonen / Yle

Allekirjoittanut otti iloiten vastaan ensimmäiset huhut uusista kalastusluvista. Yksi 35 euron lupa riittäisi tulevaisuudessa koko maahan, eikä läänirajoista tarvitsisi enää välittää. Siimat ovat kuitenkin menneet pahasti sykkyrälle uuden lain valmistelussa. Pahin umpisolmu on 65 ikävuoden rajapyykissä.

Kalastuslupaa ei nykyisessä systeemissä vaadita yli 65-vuotiailta, mutta uuden lain luonnoksessa maksu rapsahtaa kaikille.

Pilkkimiseen ja onkimiseen ei tarvita lupaanyt eikä tulevaisuudessa. Virvelöintiin, perhosteluun, uisteluun, pohjaongintaan ja pyydyskalastukseen tarvitaan. Mikään näistä harrastuksista ei ole halpa. Kaislikoita haukien perässä koluava virvelöijä saattaa menettää kaudessa parin kympin edestä uistimia. Todennäköisesti tilalle ostetaan uusia kolmella kympillä. Tiedetään, koska kokemusta on.

Jorma Ollila pääsee ilmaiseksi kalaan ensi vuonna, Björn Wahlroos joutuu odottamaan vielä kolme vuotta.

Kalastuksessa maksavat myös bensat, eväät ja muut vermeet. Perämoottoriinkin pitäisi vaihtaa vaihteistoöljyt. Ja sanotaan nyt ääneen sekin, minkä monen kalastajan vaimo jo tietää: kalastuslupia manataan ympäri Suomea samalla, kun pullo kalastajien mielijuomaa kiertää laiturilla kädestä käteen. Alkon hinta pullolliselle pohjalaista hapanta on tätä kirjoitettaessa 13,69 euroa. Alkaa kerran vuodessa maksettava 35 euron kalastuslupa olla aika marginaalinen kulu.

SDP:n puheenjohtaja, valtiovarainministeri Antti Rinne on todennut, että eläkeläisillä on aika heikot tulot tällä hetkellä ja siksi heille ei saisi säätää kalastusmaksua.

Kaikki yli 65-vuotiaat eivät kuitenkaan ole köyhiä, ei lähellekään. Osa heistä on rikkaita, uskokaa pois. Jorma Ollila pääsee ilmaiseksi kalaan ensi vuonna, Björn Wahlroos joutuu odottamaan vielä kolme vuotta. Uskon kuitenkin, että Nalle pärjää.

Kalastajien keskuudessa puhutaan jopa ihmisistä, jotka kalastavat henkensä pitimiksi. En suostu tätä keskustelua edes jatkamaan. Kyllä hyvinvointivaltiolta täytyy äärimmäiseen köyhyyteen löytyä jokin muu lääke kuin vapautus kalastusluvasta.

Pienituloisuus on paljon yleisempää (siirryt toiseen palveluun) esimerkiksi alle 24-vuotiaiden ja yli 75-vuotiaiden keskuudessa. Jos köyhyydellä halutaan perustella maksuvapautuksia, eikö olisi helpompaa vapauttaa maksuista esimerkiksi toimeentulotuen tai kansaneläkkeen saajat? Eipähän enää tarvitsisi nelikymppisen pitkäaikaistyöttömän tukea eläköityneen lääkärin harrastuksia.

65 vuotta ei ole mikään rajapyykki, jonka ohitettuaan ihminen automaattisesti putoaa köyhyyteen. Yli 65-vuotiaat ovat kuitenkin harmittavan innokkaita äänestäjiä.

Maksu ei ole rangaistus kalastamisesta, vaan kerättyä rahaa käytetään harrastuksen tukemiseen. Yli 65-vuotiailta keräämättä jäävä miljoona on suoraan pois istutuksista, kalavesien kunnostuksista ja järjestötoiminnasta. Kalastuslupa ei siis ole pelkkä kulu. Se on sijoitus, joka kasvaa korkoa istutettuina taimenina ja siikoina.

Sitä paitsi sen oikea nimi on kalastuksenhoitomaksu.