1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Yle Uutisluokka

Uutisluokan kysely: "Kiusattua ei saa jättää yksin"

Koulukiusaamisen vastustaminen on ollut näkyvästi esillä medioissa tänä syksynä. Ajankohtainen kakkonen järjestää tiistaina 7.10. keskusteluillan koulukiusaamisen vastustamisesta. Leppävaaran koulun uutisluokkalaiset tekivät koulunsa kasiluokkalaisille kyselyn liittyen koulukiusaamiseen ja sen vähentämiseen.

Yle Uutisluokka
Yksinäinen tyttö istuu selin
Anna Sirén / Yle

Ensimmäiseksi kysyimme, millainen koulukiusaaminen on pahinta. Vastaukset jakautuivat tasaisesti. Eniten mainintoja sai fyysinen kiusaaminen ja toisen satuttaminen.

Toiseksi pahimmaksi kiusaamisen muodoksi koettiin sellaisten asioiden pilkkaaminen, joihin ei voi itse vaikuttaa, kuten perheen sekä erityisesti kansallisuuden arvostelu.

Myös syrjiminen, eristäminen sekä kiristäminen koettiin raskaaksi.

Uutisluokan kysely: "Kiusattua ei saa jättää yksin"
Fyysinen kiusaaminen on Leppävaaran koulun kasiluokkalaisten mielestä pahinta kiusaamista.Jukka Issakainen 8.b ja Eino Tuomela 8.b, Leppävaaran koulu

Toisena kysymyksenä oli, mitkä asiat tuntuvat vaikeimmilta kiusatuille. Vastaajien mukana pahinta on se, jos joutuu elämään väkivallan tai nolatuksi tulemisen pelossa. Koettiin myös, että on vaikeaa, jos kiusattu ei pysty olemaan oma itsensä.

Melkein yhtä hankalaa on se, jos kukaan ei puolusta kiusattua. Oppilaat mainitsivat myös sen, että kiusatusta tuntuu pahalta, jos kaikki hylkäävät hänet.

Uutisluokan kysely: "Kiusattua ei saa jättää yksin"
Leppävaaran koulun kasiluokkalaisten mielestä väkivallan kokeminen tai nolatuksi tuleminen on kiusatulle pahinta.Jukka Issakainen 8.b ja Eino Tuomela 8.b, Leppävaaran koulu

Kolmantena kysyimme oppilailta, kuka pystyy tai ketkä pystyvät heidän mielestään parhaiten auttamaan kiusattua. Parhaaksi auttajaksi todettiin kaverit sekä perhe.

Yllättäen vasta kolmantena mainittiin opettajien apu.

Uutisluokan kysely: "Kiusattua ei saa jättää yksin"
Leppävaaran koulun kasiluokkalaisten mielestä kaverit ja vanhemmat pystyvät parhaiten auttamaan kiusattua.Jukka Issakainen 8.b ja Eino Tuomela 8.b, Leppävaaran koulu

Neljäs kysymysoli, miten toivottaisiin autettavan, jos joudutaan kiusaamisen kohteeksi.

Tähän kysymykseen oppilaat vastasivat omin sanoin:

Kiusattua ei jätetä yksin. Pidetään kunnon puhuttelu, seurauksena jopa jälki-istunto. Joutuu pyytämään anteeks.

Kiusaajan, vanhempien sekä kuraattorin kanssa käytävä keskustelu.

Ei jätetä yksin! Kaveri uskaltaa puolustaa!

Viides kysymys kuului: Miten koulukiusaamista voitaisiin ennalta vähentää? Tässä muutamien oppilaiden vinkkejä:

Luokan yhteishengen parantaminen sillä silloin luokkalaiset puolustavat toisiaan paremmin, koska tuntevat toisensa paremmin.

Luokkahenkeä parantamalla. Erilaisten aktiviteettien ja tuntien avulla, jossa luokka toimii yhdessä.

Jutellaan joku tunti luokassa/ryhmissä kiusaamisesta. Katsotaan netistä videoita kiusaamisesta ja sen vakavista seurauksista.

Teksti: Leo Ollikka 8.c, Leppävaaran koulu

Grafiikat: Jukka Issakainen 8.b ja Eino Tuomela 8.b, Leppävaaran koulu

Koulukiusaaminen
Yle

A2 Koulukiusaamis-ilta TV2:ssa 7.10. klo 21 alkaen.

Lue seuraavaksi