Kemissä on graffiteista luvassa mainetta ja kunniaa

Kemissä järjestetään nuorisotyön viikon kunniaksi kaupungin ensimmäinen avoin graffitikilpailu. Kenellä tahansa on mahdollisuus osallistua kilpailuun ja toteuttaa taiteellisia näkemyksiään.

graffitit (teokset)
Nuoret pojat maalaamassa graffiteja
Minna Aula / Yle

Kemissä pääsee taiteilemaan graffiteja luvan kanssa. Oman teoksen voi maalata kulttuurikeskuksen kupeessa sijaitsevaan graffitiseinään.

Kysessä on kaupungin nuoristotoimen järjestämä kilpailu, joka kestää viikonlopun ajan.

Oman teoksen voi ladata nettiin tuomareiden nähtäville.

Kilpailu alkaa perjantaina 3. lokakuuta kello 12 ja kestää sunnuntaihin puolille öin saakka. Kisaan osalistuvat edellämainittuna aikana julkaistut kuvat.

Tuomaristo arvioi työt heti maanantaina 6.lokakuuta.