50 000 nimeä täyteen – kansalaisaloite synnytyssairaaloiden puolesta eduskuntaan

Salon aluesairaalan synnytysosasto on yksi lakkautusuhan alla olevista sairaaloista. Nimiä kerätään vielä viikon ajan.

synnytys
Kansalaisaloite.
Kati Siponmaa / Yle

Suomessa yli 50 000 kannattajaa keränneitä kansalaisaloitteita on ollut tähän mennessä vain muutamia. Aloite pienten synnytyssairaaloiden puolesta ylitti perjantaina tämän rajan.

Tämän myötä asia voi edetä eduskunnan käsittelyyn. Sosiaali- ja terveysministeriö hyväksyi syyskuussa asetuksen, joka uhkaa alle tuhat synnytystä vuodessa tekeviä yksiköitä.

Salon aluesairaalan synnytysosasto on yksi lakkautusuhan alla olevista. Synnytykset on tarkoitus siirtää Tyksiin. Kansalaisaloitteen puolesta on nimiä kerätty muun muassa Salon toritapahtumissa, kauppakeskuksissa ja kaduilla. Marraskuussa 2013 Salossa järjestettyyn marssiin ja toritapahtumaan sairaalan puolesta osallistui lähes 5 000 ihmistä.

Kansalaisaloitteen (siirryt toiseen palveluun) voi allekirjoittaa pankkitunnuksilla myös internetissä.

Perustuslain mukaan kansalaiset voivat saada tekemänsä lakialoitteen eduskunnan käsiteltäväksi, jos sitä kannattaa vähintään 50 000 äänioikeutettua. Kannattajien nimet pitää saada kerättyä puolessa vuodessa.

Allekirjoituksia kerätään vielä 10. lokakuuta asti.