Energiansäästö on asenteesta kiinni, kun asuinkuluja hillitään

Aktiiviset asukastoimikunnat tekevät tärkeää työtä ruohonjuuritasolla energiansäästössä, joka on ainoa keino vaikuttaa asukkailta perittävään vuokraan.

tekniikka
Kerrostaloja sumussa.
Yle

Kajaanin kaupungin kiinteistöyhtiö Kajaanin Pietari on viimeisen kymmenen vuoden aikana kunnostanut asuntojaan energiaa säästäviksi muun muassa ottamalla käyttöön vesimittarit ja led-valot. Asukkaita myös neuvotaan veden käytössä, jätteiden lajittelussa ja kierrätyksessä.

Energiansäästö on ainoa keino, jolla voidaan vaikuttaa asukkailta perittävään vuokraan, sanoo sosiaali-isännöitsijä Olavi Westerinen.

– Olemme käyttäneet kaikki omat tekniset keinot, joten ainoa tapa on, että asukkaat tekisivät omaa kovaa työtään omalla alueellaan, jotta vuokraa ei tarvisisi nostaa. Meillä on lähes 3 000 asuntoa ja sata kiinteistöä, joten pienistä puroista voi syntyä iso järvi. Pyrimme vaikuttamaan asukkaiden asenteisiin, jotta energiaa ei palaisi turhaan asumisessa.

Asukastoimikunnat neuvovat lähellä

Kajaanin Pietari seuraa kiinteistöjen energiankulutusta reaaliajassa. Lisäksi apuna on neljä aktiivista asukastoimikuntaa, jotka tekevät tärkeää työtä ruohonjuuritasolla, Westerinen kertoo.

– Asukastoimikunnat kohtaavat asukkaita arjessa ja levittävät tietoa kiinteistökohtaisesti. Ne voivat sopia yhdessä asukkaiden kanssa esimerkiksi ulkovalaistuksen käytön vähentämisestä. Asukastoimikunnat voivat myös käydä sanomassa naapurille, ettei ikkunoita kannata pitää auki talvella.

Kajaanin Pietari ja energiayhtiö Loiste viettävät tällä viikolla valtakunnallista energiansäästöviikkoa (siirryt toiseen palveluun). Teemaviikon aikana järjestetään tapahtumia, joissa kiinnitetään huomiota energiansäästöön ja tottumuksiin käyttää vettä ja energiaa.