Suomessa sähkövaje – Harjavallan vesivoimala vastaa huutoon

Harjavallan vesivoimalaitos on siirtymässä mittavassa investoinnissaan urakkasuunnitelusta rakennusvaiheeseen. Länsi-Suomen Voima rakennuttaa uuden laitosyksikön ja peruskorjaa kaksi muuta turpiinia. Toimitusjohtaja Pekka Pollarin mukaan sähköä tarvitaan Suomessa lisää.

talous
Harjavallan vesivoimalaitoksen työmaa
Yle Satakunta

Harjavallan vesivoimalaitoksessa urakoidaan sen historian suurinta investointia. Uuden koneyksikön alueelle tuovaan ja vanhat peruskorjaavaan 40 miljoonan euron satsaukseen oli pakko ryhtyä nyt.

– Tilannehan on se, että näiden laitosten tekninen käyttöikä alkaa olla lopussa. Laitos on valmistunut 1939 ja siitä lähtien ollut käytössä. Turpiinit ovat periaatteessa alkuperäiset. Teimme kartoituksen kaikille laitteille ja tulimme siihen tulokseen, että nyt on se oikea hetki peruskorjata laitos, toteaa Länsi-Suomen Voima Oy:n toimitusjohtaja Pekka Pollari.

Vesivoimalaitoksen kaksi tämänhetkistä koneyksikköä tuottaaa sähköä yhteensä 72 megawattia. Uuden koneen ja peruskorjauksen myötä tuotto nousee 110 megawattiin. Suomen valtio on linjannut, että vesivoimaa pitää lisätä vuoteen 2020 mennessä. Harjavallan vesivoimalaitoksen uusi yksikkö kattaa tästä tavoitteesta 10 prosenttia.

– Tämä on meille iso voimainponnistus. Nyt siirrymme urakkasuunnittelusta rakennusvaiheeseen.

Vesivoima tasapainottaa sähköntuotantoa ja kulutusta

Laajennuksen myötä Kokemäenjoen virtaamasta saadaan enemmän tehoa talteen ja ohijuoksutuksen määrää voidaan vähentää. Sääntelymahdollisuuden parantuminen helpottaa myös tulvariskin hallintaa. Vesivoimaa tarvitaan jatkossa yhä enemmän tasaamaan säästä riippuvan uusiutuvan energian ja kasvavan kulutuksen vaihteluja.

– Jos esimerkiksi lauantai-iltana kaikki suomalaiset lähtevät saunomaan, niin sähkönkulutus nousee. Perusvoima tuottaa tietyn tasaisen pötkön sähköä ja siinä vaiheessa, kun tarvitaan lisää, niin vesivoimahan on erittäin hyvä tapa lisätä tätä sähkön tuotantoa.

Perusvoima tuottaa tietyn tasaisen pötkön sähköä ja siinä vaiheessa, kun tarvitaan lisää, niin vesivoimahan on erittäin hyvä tapa lisätä tätä sähkön tuotantoa.

Pekka Pollari

Siinä missä uusi koneyksikkö ja vanhojen peruskorjaus kasvattaa Länsi-Suomen Voiman kapasiteettia merkittävästi, on se Suomen energiantuotannossa kuin pieni haara Kokemäenjoessa. Sähköä tarvitaan lisää.

– Suomessahan on oikein sähkövaje. Ruotsista tuodaan Suomeen 2 000–3 000 megawattia tunnissa sähköä koko ajan. Tuonnin yhtäkkiä katketessa olisimme varsinkin talvipakkasilla ihmeissämme.

Laitoksen yhteyteen kalahautomo

Harjavallan vesivoimalaitos rakentaa remontin yhteydessä laitokselle kalahautomon. Ely-keskuksen kanssa yhteistyössä nousevasta kalahautomosta on tarkoitus istuttaa Kokemäenjokeen viisi miljoonaa siian poikasta ja satojatuhansia lohenpoikasia.

– Tämä on meidän yhteinen joki, jota käyttävät voimantuottajien lisäksi kalastajat ja virkistäytyjät, perustelee Pekka Pollari hanketta.