Yhdysvallat tyynnyttelee Ebolaa pelkääviä kansalaisiaan

Dallasissa hoidetaan tartunnan saanutta miestä. Hänen perheensä on asetettu karanteeniin, ja lisäksi useiden muiden arvioidaan olevan suuressa vaarassa.

ebola
Yhdysvaltain terveysviraston tarttuvien tautien osaston johtaja Anthony Fauci.
Tarttuvien tautien osaston johtaja Anthony Fauci terveysvirastosta painotti, että tehokas viestiminen on tarpeen pelkojen hälventämiseksi.Michael Reynolds / EPA

Yhdysvaltain hallinnon mukaan Ebola-epidemian puhkeaminen maassa on epätodennäköistä. Samaan aikaan Liberiassa viritellään laajoja toimia, joilla pyritään taltuttamaan tauti.

Viisi hallinnon johtavaa virkamiestä piti perjantaina toimittajille Valkoisessa talossa tiedotustilaisuuden, jossa kerrottiin Ebola-tilanteesta Yhdysvalloissa ja Länsi-Afrikassa.

Tarttuvien tautien osaston johtaja Anthony Fauci terveysvirastosta painotti, että tehokas viestiminen on tarpeen pelkojen hälventämiseksi. Faucin mukaan maan terveydenhuolto on valmis Ebolan pysäyttämiseen.

Samoihin aikoihin Pentagon puolestaan ilmoitti, että armeija on aloittanut pitkään odotetut toimet Liberiassa. Joukot avustavat hoitokeskusten ja laboratorioiden rakentamisessa.

Näillä näkymin Länsi-Afrikkaan lähetetään enimmillään 4 000 sotilasta. Lukua on hivutettu hitaasti ylöspäin sitä mukaa kuin arviot avuntarpeesta ovat muuttuneet.

"Kaikki ei mennyt niin kuin piti"

Yhdysvalloissa huolta on herättänyt etenkin dallasilaisen potilaan tilanne. Ebolaan viittaavista oireista kärsinyt mies käännytettiin viime viikolla sairaalasta kotiin, vaikka hän kertoi palanneensa juuri Liberiasta. Muutamaa päivää myöhemmin potilas kiidätettiin sairaalaan.

– Dallasissa kaikki ei mennyt niin kuin piti, myönsi tarttuvien tautien osaston johtaja Anthony Fauci Yhdysvaltain terveysvirastosta perjantain tiedotustilaisuudessa.

Tällä hetkellä Texasin viranomaiset tarkkailevat 50:tä potilaan kanssa tekemisissä ollutta henkilöä. Heistä kymmenen arvioidaan olevan suuressa tartuntavaarassa: näistä neljä – käytännössä miehen perheenjäsenet – on asetettu karanteeniin.

Dallasilainen on ainut Ebola-diagnosoitu potilas Yhdysvaltain maaperällä. Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan tartunnan on saanut kaikkiaan noin 7 500, joista 3 439 on kuollut.

Lähteet: AP, Reuters, Yle Uutiset