Näin suomalaiset kirjoittavat – katso käsialanäytteet eri vuosikymmeniltä

Opetushallitus tekee muutoksia kirjainten ja numeroiden kirjoitusasuihin. Yle Uutiset on kerännyt suomalaisten käsialanäytteitä. Osallistujien koulun alkamisen ajankohdilla oli parhaimmillaan eroa jopa 70 vuotta. Katso miten kaunokirjoitus on muuttunut eri vuosikymmeninä.

Kotimaa
Koululainen kirjoittamassa vihkoon.
Yle

Opetushallitus on päättänyt palauttaa väliviivan numeron seitsemän kirjoitusasuun. Samalla uudistetaan myös pieniä z- ja q-kirjaimia. Toimilla halutaan ehkäistä sekaannukset samankaltaisten kirjainten ja numeroiden välillä.

Käsin kirjoittaminen on vähentynyt huomattavasti: töissä ja koulussa kirjoittaminen tapahtuu yhä useammin tietokoneella. Niin kutsuttua kaunokirjoitusta on opetettu hieman eri tavoin vuosikymmenten aikana.

Ylen käsialanäyte -joukkoistukseen osallistuivat ahkerimmin 1980-luvun koululaiset. Hyvänä kakkosena tulivat 90-luvulla koulunsa aloittaneet. Osallistujien ikähaitari ylsi aina 1940-luvulta 2010-luvulle, eli nuorin osallistuja aloitti koulunsa 70 vuotta myöhemmin kuin vanhin käsialanäytteensä lähettänyt.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Lähteet: Opetushallitus, Tilastokeskus, Kasvatus & Aika, Ylen lukijat