Lentoyhtiö Finnairin ja matkustamohenkilökunnan sovulle lopullinen sinetti?

Finnair on tavoitellut 18 miljoonan euron säästöjä. Matkustamohenkilökunta on aiemmin ollut valmis 12 miljoonan säästöihin.

Kotimaa
Lentoemäntä työssään Finnairin koneessa.
Martti Kainulainen / Lehtikuva

Lentoyhtiö Finnairin ja matkustamohenkilökunnan sovusta päätetään lopullisesti tänään maanantaina. Osapuolet kertoivat varhain lauantaina, että ne olivat saavuttaneet neuvotteluratkaisun, mutta sen sisältöä ei kerrottu.

Edellisen kerran osapuolet neuvottelivat Finnairin tavoittelemista 18 miljoonan euron säästöistä keväällä. Finnair tarjosi matkustamohenkilökunnalle tuolloin 3 900 euron mediaanipalkkaa 115 tunnin työmäärällä kuukaudessa.

SLSY hylkäsi tarjouksen. Se olisi ollut valmis hyväksymään 12 miljoonan euron säästöt.

Finnair kertoikin syyskuun alussa, että se ostaa jatkossa matkustamopalveluita norjalaiselta miehistöpalveluyritys OSM Aviationilta. Palveluiden ulkoistaminen koski Hongkongin ja Singaporen reittejä. Ilmoitusta seurasi poliittinen kohu, joka lienee osaltaan saanut osapuolet palaamaan neuvottelupöytään.

Finnair ja Suomen Lentoemäntä- ja Stuerttiyhdistys SLSY käsittelevät lauantain vastaisena syntynyttä sopuratkaisua päättävissä elimissään tänään maanantaina. Sopimuksesta on luvattu tiedottaa iltapäivällä.

Lähteet: Yle Uutiset