Lehti: EU hylkäämässä Ranskan budjetin

Ranskan budjettialijäämä ylittää reippaasti EU:ssa yhteisesti hyväksytyn tason. Talousanalyytikot odottavat, miten asiaan suhtautuu EU:n uudeksi talouskomissaariksi ehdotettu Pierre Moscovici, joka on entinen Ranskan valtiovarainministeri.

talous
Pierre Moscovici puhuu kädet levällään.
Pierre Moscovici puhui lehdistötilaisuudessa Brysselissä, Belgiassa 2. lokakuuta.Olivier Hoslet / EPA

Euroopan unionia saattaa uhata suuri talousriita, kertoo talouslehti The Wall Street Journal (siirryt toiseen palveluun). Lehden tietojen mukaan EU harkitsee Ranskan budjetin hylkäämistä. Ranskalaislähde on puolestaan kertonut uutistoimisto Reutersille, ettei Ranska odota EU:n hylkäävän maan budjettia.

Vakavissa talousongelmissa olevan Ranskan hallitus on laatinut talousarvion, jossa alijäämä nousisi peräti 4,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Tämä ylittäisi selvästi EU:n vaatimuksen, jonka mukaan budjetin alijäämä ei saa ylittää kolmea prosenttia.

Ranska on sopinut EU:n kanssa, että talousleikkauksia tehdään 0,8 prosenttiyksikön verran, mutta lopulliset leikkaukset jäävätkin 0,2 prosenttiyksikköön BKT:hen suhteutettuna.

EU:ssa on hyväksytty periaate, että kunkin jäsenmaan budjetit on hyväksyttävä Brysselissä ja niiden on täytettävä yhteisesti sovitut kriteerit. Näyttääkin todennäköiseltä, ettei EU hyväksy esitystä, joka on näin selvässä ristiriidassa sopimusten kanssa. Ranskan uusi hallitus on sanonut, ettei se aio tehdä uusia leikkauksia. Se aikoo kuitenkin piristää taloutta lisäämällä kilpailua mm. liikennesektorilla.

Ranskan ohella myös Italia uhkaa jäädä sovitun budjettitavoitteen alle.

EU:n uskottavuudelle olisi kova kolaus, jos kaksi suurta jäsenmaata tietoisesti päättäisivät rikkoa alijäämätavoitetta. Tämä tosin ei olisi ensimmäinen kerta.

Tiedossa sakot?

Wall Street Journalin mukaan Ranskaa uhkaavat EU:n rankaisutoimet. Maalle saatetaan asettaa sakot, joiden suuruus voi olla jopa 0,2 prosenttia BKT:sta.

Oma lukunsa on EU:n oman talouskomissaarin suhtautuminen budjettiylitykseen. EU:n komissio on parhaillaan vaihtumassa ja uudeksi talouskomissaariksi olisi nousemassa ranskalainen Pierre Moscovici. Hän on itse entinen valtiovarainministeri, eikä tunnetusti innokkaimpia budjettileikkaajia.

Jäsenvaltioiden on määrä lähettää budjettinsa EU:n hyväksyttäviksi 15. lokakuuta mennessä. Jose Manuel Barroson komissio lähettää viimeisenä virkatyönään vastukset budjetteihin 29. lokakuuta.