Jussi ja Laura kasvoivat kameran kanssa vanhemmiksi

Teiniäidit-sarjan kolmannelle tuotantokaudelle osallistuneet joensuulaiset Jussi Kukkonen ja Laura Turpeinen haluavat tuoda läsnäolollaan esille, etteivät teini-isät ole "sukupuuttoon kuollut laji". Ohjelmanteosta pariskunnalle jäi käteen roppakaupalla elämänkokemusta, uusia ystäviä ja tietenkin paljon muistoja.

ilmiöt
Joensuulaiset Jussi Kukkonen Laura Turpeinen
Ilona Huovinen / Yle

Radiohaastatteluun tuleminen jännittää nuorta joensuulaispariskuntaa. Toimittajaa asia ihmetyttää, sillä hänen mielestään huomattavasti jännittävämpää olisi avata kotinsa ovet toimittajalle ja kuvausryhmälle. Joensuun Rantakylässä asuvat Laura Turpeinen ja Jussi Kukkonen osallistuivat Teiniäidit-sarjan kolmennen tuotantokauden tekoon. Ohjelman tekoon lähteminen kiinnosti, sillä pariskunta haluaa tuoda julkisuudessa esille nuorista vanhemmista toisenkinlaisen kuvan, kertoo Laura Turpeinen.

– Minä halusin mukaan koska tiesin, että meistä saa hyvän esimerkin tähän ohjelmaan. Mutta ei meistä mitään draamaa saa, eikä sitä kyllä ohjelmassakaan näy.

– Aikaisemmilla tuotantokausilla on ollut mukana pelkästään yksinhuoltajaäitejä. Tuli mieleen, että se saattaisi kiinnostaa joitakin ihmisiä, kun meillä on se tilanne, että kaikki olemme kotona, jatkaa Jussi Kukkonen.

Aluksi oli hyvin kummallista, kun kamera oli seuraamassa meidän tekemisiä.

Jussi Kukkonen

Ohjelmantekoa varten koekuvattiin paljon innokkaita henkilöitä. Päähenkilöitä etsittiin niin netin kuin sosiaalisen median avulla ja halukkaita oli paljon, kertoo Emma Taulo toinen sarjan ohjaajista.

– Kävin itsekin muutamia henkilöitä koekuvaamassa. Joensuussa ainoat henkilöt jotka koekuvattiin päätyivät ohjelmaan. Olimme sitä mieltä, että tässä on nyt niin ihania tyyppejä, että heidän kanssaan on varmasti ihana tehdä sarjaa.

Vuosi kameran kanssa

20 vuotta täyttäneet Laura ja Jussi paljastavat siivun elämästään Teiniäidit -sarjassa. Heidän perhe-elämäänsä on seurattu tv-kameroiden kera noin vuoden verran. Tästä materiaalista murto-osa on päätynyt valmiiseen tv-sarjaan.

– Kyllä tästä ohjelmanteosta on ainakin kokemuksia saanut. Ja ainakin ihmiset näkevät sen, että kyllä niitä teini-isiäkin on olemassa, pohtii Laura kuvausrupeaman jälkeen.

Laura ja Jussi saivat kuvaajilta kiitosta luotevasta käytöksestään tv-kameroiden edessä. Molemmat myöntävät, että alku ei ollut helppoa.

– Aluksi oli hyvin kummallista, kun kamera oli seuraamassa meidän tekemisiä. Vähän aikaa oli sellainen olo, että mitenpäin tässä täytyy olla, Jussi muistelee.

– Alkuun ei osannut normaalisti kaataa kahvia kuppiinkaan, nauraa Laura.

Ohjaaja Emma Taulo kertoo, että kokonaisuudessa kuvauspäiviä Lauran ja Jussin kohdalla oli noin 12-15. Sitoutuminen projektiin vei kuitenkin aikaa, sillä vuosi on pitkä aika olla yhteydessä ja koko ajan urakkaan sitoutunut.

Palkkiona elämänkokemusta

Mukaan lähteneille tai valituille henkilöille ei makseta korvauksia ohjelmanteosta.

– Kyllä tässä on kyse ennenkaikkea kokemuksesta.

Julkisuuteen tuleminen omalla nimellä ja kasvoilla on kova paikka. Teiniäidit-sarjan ohjaaja Emma Taulo kertoo, että asiasta on käyty keskusteluja päähenkilöiden kanssa.

Minä halusin mukaan koska tiesin, että meistä saa hyvän esimerkin tähän ohjelmaan.

Laura Turpeinen

– Me olemme painottaneet, että tietyistä asioista me emme kerro, vaikka niistä olisi joskus puhuttu. Ja toinen asia mistä on puhuttu on nuorten oma käyttäytyminen netissä eli mitä siellä kannattaa kertoa ja mitä ei, kun yhtä-äkkiä on valtakunnnan julkisuudessa.

Jussi Kukkonen on ehtinyt saada tv-esiintymisestä pari kommenttia tutuiltaan. Nämä kommentit ovat olleet positiivisia.

– Netissä tietenkin käydään keskustelua puoleen ja toiseen, mutta ne eivät varsinaisesti meitä koske, kuittaa Jussi nettikeskustelut joihin hän on törmännyt.

Teiniäidit-sarjan kolmas tuotantokausi nähtävillä Yle Areenassa ja Yle TV2:lla 6.10. alkaen maanantaista keskiviikkoon klo 19.30.