Hyppää sisältöön

Näkökulma: Talvivaaran ympäristövahinkosopasta tulossa kaikkien liemien äiti

Talvivaaran kaivoksen ympäristövahinkoasiassa kukaan ei saa, mitä haluaa, pohtii toimittaja Heikki Rönty. Ahneus on levinnyt Talvivaarasta myös korvausten vaatijiin. Oikeutta tullaan käymään niin siviili- kuin hallinto-oikeuspuolella hamaan tappiin saakka.

Talvivaaran sotkemista vesistöistä ja muista koetuista vahingoista on vaadittu eri tahoilta jo vähintään 16 miljoonan euron korvausvaatimukset. Mukana luvussa ovat tiedossa olevat, euromääräiset vaatimukset, joita on esitetty Pohjois-Suomen aluehallintovirastolle tai rikosprosessissa.

Määrä ei jää tähän. Lisää vaatimuksia tullaan esittämään – oikeudenkäynti yhtiötä ja sen muutamia johtohenkilöitä vastaan on vasta alkamassa.

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto käsittelee osan korvausvaatimuksista, osan se siirtää tai pyytää hakijoita siirtäämään oikeudenkäyntiin vahingonkorvausasiana. Mikä osa siirtyy ja mikä jää, on vielä epäselvää.

Konkurssi tai toiminnan siirto sotkee vakiintunutta korvauskäytäntöä. Kukaan ei tunnu olevan varma, siirtyykö mahdollinen korvausvelvollisuus uudelle toimijalle ja missä laajuudessa. Saneerusvelkoina määrättäviä korvauksia leikattaisiin, mutta joidenkin oikeusoppineiden mukaan leikattu osa siirtyisi myös uuden toimijan vastuulle. Oikeuskäytäntö on vähintäänkin epäselvä.

Talvivaara on ympäristöasioissa yhtiönä elänyt aiemmin kuin sika pellossa – tyhmyyttään, ahneuttaan, huonoa tuuriaan vai tietämättömyyttään, sen ratkaisee aikanaan korkein oikeus. Nyt sika on parantanut juoksuaan. Se, että tekee omasta mielestään parhaansa, riittää vain suomalaisessa urheilussa.

Uutena kauhana soppaa hämmentämään tulee EU-ympäristövastuudirektiivin soveltaminen Talvivaaraan. Merkittävistä luontovahingoista annetussa laissa määrätään toiminnanharjoittaja ennallistamaan pilaantuneet kohteet samanlaisiksi kuin ne olivat ennen pilaantumisen alkamista.

Kainuun ELY-keskus käytännössä pakottaa Talvivaaran, tai sen toimintaa jatkavan, siivoamaan kaivosalueen ulkopuoliset pilaantuneet alueet. Sillä ei ole merkitystä, kuka toimintaa jatkaa, toiminnanharjoittajalla on vastuu. Jos toiminta ei jatku, ELY-keskus voi teettää ennallistamistyöt valtion kustannuksella.

Ympäristövastuudirektiivin soveltaminen ennallistamisiin ei ole kovin tavallinen toimenpide. Ympäristöministeriön mukaan lain soveltamisesta ei juuri ole ennakkotapauksia, joten tässä niitä nyt luodaan. Suunnitelmien eteneminen on nyt asiantuntijalausunnoilla, eikä ole lainkaan varmaa, riittääkö Talvivaaran esittämä oma suunnitelma täyttämään direktiivin vaatimukset. Yhtiössä on laskettu, että sen suunnitelmien toteuttaminen veisi varoja jonkun verran alle 10 miljoonaa euroa.

Epäilen, ettei Talvivaaran oma suunnitelma riitä. Lähijärvien suolaveden poisto ei riitä, vaan järvien pohjat on siivottava tarkemmin. Saa nähdä, mitä mieltä viranomaiset ovat.

Ympäristöministeriön ympäristöneuvos Anna-Maija Pajukallion mukaan ennallistamisen onnistuminen voi vaikuttaa myös korvauksiin, joita Talvivaaralle mahdollisesti määrätään. Miten, se on vielä epäselvää. Paljon riippuu ennallistamisen aikataulusta ja onnistumisesta.

Talvivaaran ympärillä kaikki on suurta. Niin ovat yksityisten esittämät korvausvaatimuksetkin. Jotakuta voi suututtaa seuraava ajatus, mutta on vaikea ymmärtää, mistä syntyy satojentuhansien eurojen vahinko mökkiläiselle, joka on lähinnä pelästynyt kaivoksen ympärillä leijuvaa mediamanalaa. Onko joukkohysteria vahingonkorvausperuste?

Todellisia vahinkoja on syntynyt myös viranomaisten mukaan (video (siirryt toiseen palveluun) terveysvaikutuksista, vesistöjen tila (siirryt toiseen palveluun), vaikutukset pohjavesiin (siirryt toiseen palveluun), vaikutukset kaloihin (siirryt toiseen palveluun), terveysvaikutukset (siirryt toiseen palveluun)), mutta ei lähellekään siinä mittakaavassa kuin moni näyttää ajattelevan. Vakiintunut käytäntö on ollut huomattavasti maltillisempi muun muassa ympäristöoikeuden professori Tapio Määtän mukaan. Korvaustasot ovat olleet muutamista satasista muutamiin tuhansiin euroihin.

Korvauksia vaaditaan muutamasta tuhannesta eurosta 600 000 euroon. Ja sitten on erikseen Metsähallitus, jonka vaatimus on tähtitieteellinen 8,6 miljoonaa euroa. Metsähullutukseksi Kainuussa nimetty laitos ei ole suostunut julkisesti yksilöimään vaatimustaan vedoten oikeudenkäynnin keskeneräisyyteen.

Todelliset vahingot on korvattava. Se on selvä. Mielikuvitukseen, mielikuviin tai budjettipaikkaushaaveisiin perustuvia vahingonkorvauksia on vaikeampi ymmärtää. Totuus voi olla karu sille, joka oikeudessa joutuu näyttämään toteen vaatimansa vahingon.

Toisaalta, se ei ole hullu, joka pyytää.

Paljon maata käyttävä teollisuus seuraa tarkkaan tilannetta. Mikäli esimerkiksi Metsähallituksen 8,6 miljoonan euron vanhingonkorvaus menee läpi, joutuu esimerkiksi tuulivoimalateollisuus vaikeaan tilanteeseen.

Jos tonttien lohkomisella saadaan korvausta laskennallisesta arvonalennuksesta, miten paljon se maksaisi tuulivoimalalle? Parhaillaan kiistellään, kuinka suuri on yhden tuulivoimalan ympärille muodostuva rakennuskieltoalue (siirryt toiseen palveluun). Onko se puoli kilometriä, kilometri vaiko enemmän?

Montako tonttia tulisi voimalan korvata rakennuskieltoalueella? Eikö yhtään? Ja millä summalla, silläkö mitä alueella ennen maksettiin, vaiko sillä summalla, jolla omistaja olisi mielestään valmis tontista luopumaan?

Ja tämä on vain yksi esimerkki kalliista sivuvaikutuksesta.

Summa summarum: Ei lopu poru Talvivaaran ympärillä – ei silloin, jos yhtiö jatkaa, eikä silloin, jos yhtiö lopettaa. Jos kaikki meteli ja asianajajiin käytetty raha saataisiin kanavoiduksi Talvivaaran ympäristön siivoamiseen, olisi siellä jo melkoisen puhdasta.

Voit laittaa palautetta lyhyesti twitteriin @HeikkiRonty tai pidemmästi sähköpostiin heikki.ronty@yle.fi