Nuorten päihteiden käyttö vähentynyt Lappeenrannassa

Yläkouluikäisille tehdyn kyselyn perusteella päihteiden käyttö on vähentynyt ja mm. asenteet huumeita kohtaan ovat muuttuneet kielteisemmiksi.

päihteet
YLE

Lappeenrantalaisnuorten päihteiden käyttö on vähentynyt. Yläkouluikäisille tehdystä kyselystä käy ilmi, että alkoholin, huumeiden ja tupakan käyttö on vähentynyt viime vuosina jonkin verran.

Humalajuominen on pysynyt lähes samanlaisen kuin viime vuonna, mutta viikottain alkoholia käyttävien määrä on laskenut. Myös suhtautuminen huumeita kohtaan on nuorten omien vastausten perusteella muuttunut kielteisemmäksi.

Erityisen positiivista selvityksessä oli, että nuoret saavat selkeästi entistä vähemmän alkoholia vanhemmiltaan ja sisaruksiltaan.

– Esimerkiksi vanhempain illoissa tehty ehkäisevä päihdetyö on ilmeisesti alkanut tuottaa hedelmää, sanoo Elämäni Sankari ry:n toiminnanjohtaja Henrik Norrena.

Elämänhallinnassa parannettavaa

Sen sijaan nuorilla on paljon parannettavaa elämänhallinnassaan. Yläkouluikäiset harrastavat liikuntaa liian vähän ja käyttävät liian paljon aikaa viihde-elektroniikan parissa.

– Puolet yläkoululaisista liikkuu kerran pari viikossa ja se on ihan liian vähän. Noin viisi prosenttia ei liiku juuri ollenkaan, Norrena kertoo.

Myös yöunet jäävät monella nuorella liian lyhyiksi. Lähes neljännes nuorista menee koulupäivinä nukkumaan puolen yön aikaan tai sen jälkeen.

Tiedot perustuvat noin 1200:n 7–9 -luokkalaisen lappeenrantalaisen vastauksiin. Kyselyn teki ehkäisevän päihdetyön järjestö, Elämäni Sankari ry.