Disney rientää jälleen pelastamaan velkaista Pariisin Disneylandia

Huvipuisto ei ole tuottanut voittoa kuuteen vuoteen. Se saa hätäapua Yhdysvalloista liki puolen miljardin euron verran.

talous

Yhdysvaltalainen viihdeteollisuusyhtiö Disney antaa jälleen talousapua Pariisin Disneylandille eli Eurodisney-huvipuistolle. Eurodisney saa Yhdysvalloista 420 miljoonaa euroa. Lisäksi Pariisin liepeillä sijaitsevan puiston vanhoja velkoja emoyhtiölle muutetaan Eurodisneyn pääomaksi 600 miljoonan euron verran.

Puistossa käy pari miljoonaa ihmistä vähemmän vuodessa kuin kaksi vuotta sitten. Eurodisney tuotti viimeksi voittoa vuonna 2008. Tänä vuonna sen tappion arvioidaan olevan noin 120 miljoonaa euroa.

Ammattiyhdistyksen mukaan puiston työntekijät ovat helpottuneita, sillä ainakaan toistaiseksi ei ole tullut tietoja, että työpaikkoja vähennettäisiin.

Disney avusti Pariisin Disneylandia myös kymmenen ja 20 vuotta sitten. Eurodisney avattiin 1992.

Walt Disney -yhtiöllä on Pariisin lisäksi huvipuistot Yhdysvalloissa Kaliforniassa ja Floridassa sekä Japanissa Tokion lähettyvillä.

Lähteet: AFP