1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Sunny Car Center etsii rahoitusta Yhdysvalloissa

A-studiolle asiasta kertoo yhtiön toimitusjohtaja Markku Ritaluoma. Sunny Car Center on suunnitellut Hämeenlinnaan Euroopan suurinta autotaloa. Se ei maksanut tonttikaupasta vaadittua summaa Hämeenlinnan kaupungin tilille määräaikaan mennessä viime viikolla.

Hämeenlinnaan suunnitteilla olevalle autokauppakeskukselle Sunny Car Centerille etsitään rahoitusta edelleen, kertoo Sunny Car Centerin toimitusjohtaja Markku Ritaluoma Ylen A-studion haastattelussa.

Ritaluoma kertoo olevansa paraikaa Yhdysvalloissa. Hän sanoo A-studiolle puhelimitse, ettei kyseessä ole Sambian entisen presidentin lesken Regina Chiluban lupaamasta rahoituksesta.

– Sanoisinko näin, että emme osaa sanoa itsekään, missä siellä päin mennään tarkemmin asioissa.

– Emme ole nyt keskittyneetkään tähän Sambian ex-presidentin rahoihin, vaan meillä on aivan toiset sijoitusihmiset neuvottelupöydässä. Olemme tämän tahon antaneet olla aivan rauhassa, Ritaluoma sanoo.

Hän arvioi, että neuvotteluja tullaan käymään pari viikkoa.

– Pyrin solmimaan täällä lopulliset sopimukset kaupungille tonttirahoista.

Sunny Car Centerin rahoitusta on puitu julkisuudessa aiemminkin.

Euroopan suurimmaksi suunnitellun autotalon rakentamisen kerrottiin viime viikolla kariutuneen, kun yhtiö ei maksanut vaadittua kauppasummaa määräaikaan mennessä Hämeenlinnan kaupungin tilille. Tonttikaupan summa oli 8,4 miljoonan euron suuruinen.