Ylimmän kerroksen uima-altaasta valui 50 000 litraa vettä – Palomestari: Vettä on joka kerroksessa

Vesivahinko sattui Hakaniemessä. Rakennuksessa sijaitsevat muun muassa Kevan ja Nordean toimitilat, sanoo päivystävä palomestari Vesa Berg. Vahingon syynä on todennäköisesti uima-altaan suodatinjärjestelmän tekninen vika.

Kotimaa

Paasivuoren katu 3:ssa sijaitsevassa toimistorakennuksessa on sattunut iso vesivahinko, sanoo päivystävä palomestari Vesa Berg. Hänen mukaansa ylimmässä eli kahdeksannessa kerroksessa olevasta uima-altaasta on valunut noin 50 000 litraa vettä talon kaikkiin kerroksiin.

Berg toteaa, että rakennuksessa sijaitsevat muun muassa eläkelaitos Kevan ja finanssikonserni Nordean toimitilat.

Vesivahingon syynä on uima-altaan suodatinjärjestelmän tekninen vika, hän arvioi.

– Vettä on joka kerroksessa. Kyllä nämä saneeraukseen menevät.

– Ei täällä töitä pysty tekemään, Berg sanoo.

Pelastuslaitos sai ilmoituksen tapahtuneesta maanantai-iltana ennen kello yhdeksää. Berg kertoo, että rakennus oli tuolloin tyhjillään.