1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kulttuuri

Kirjailijan täytyy olla aikamme poptähti

Itsekin kirjoja kirjoittavan kustantajan Jarmo Stoorin mukaan kirjailijoiden erottuminen suomalaisessa kirjallisuuskentässä on yhä vaikeampaa. Kirjallisten taitojen lisäksi kirjailijoilta vaaditaan yhä enemmän media- ja esiintymistaitoa, sekä halua ja kykyä tuoda esille omaa persoonaa.

Kustantaja Jarmo Stoor ei syty sähköisistä kirjoista, sillä hänen mielestään kirja on taide-esine, joka tuntuu, rapisee ja sitä voi tarvittaessa vaikka maistella. Kuva: Marko Siekkinen / Yle

Kirjailijan erottuminen tämän päivän kirjallisuuskentässä on erittäin vaikeaa. Kustantaja, kirjakauppias, kahvilanpitäjä ja kirjailija Jarmo Stoorin mielestä kirjailijoista tehdään yhä enemmän poptähtiä.

– Nykyäänhän ei merkitse, saako arvosteluja tai mitään. Se merkitsee, onko kirjailija julkisuudessa.

Olemus ja persoona ovat kirjailijalle kaikki kaikessa, pohtii Stoor. Se on uran kannalta tärkeää kuinka kirjailija onnistuu tekemään itsestään kiinnostavan. Toki sisällön on oltava aina hyvä.

– Jos ihmisen saa lukemaan kirjan ja sisältö on pettymys, niin siihen se loppuu. Se, että pääsee esille, siihen tarvitaan persoonaa, että saa lukijoita.

Paperinen kirja ei kuole

Stoor ei usko sähköisen kirjan syrjäyttävän paperista tehtyä kirjaa. Hänen mielestään vanha kirja säilyy ja arvostus palaa, vähintäänkin samaan tapaan kuin vinyylilevyillekin on käynyt.

Se merkitsee, onko kirjailija julkisuudessa.

Jarmo Stoor

– Itse uskon vakaasti, että kaunokirjallisuudessa oikea kirja tulee säilymään. Sähköinen kirja on ankea rannallakin. Kirja on taide-esine, se tuntuu, rapisee ja sitä voi tarvittaessa vaikka maistella.

Nisperolla kolmen kirjan syksy

Nisperon tänä vuonna julkaisemat kirjat ovat kaikki lunastaneet omalla tavalla paikkansa. Jukka Takalon kirja sai Oulun ainoan kirjallisuuspalkinnon, Pakkalan kirjallisuuspalkinnon. Eero Suvilehdon kirja yllätti suosiollaan jopa kustantajan itsensä. Jarmo Stoorin Nokian varjossa sivalsi ajankohtaisuudellaan ja on synnyttänyt keskustelua oululaisille kipeästä aiheesta.

Jukka Takalon kirjoittama Jokainen on vähän homo sisältää muun muassa laulukirjan, josta löytyy Vastarannan laulut -levyn laulujen sanoitukset, sekä kertomuksia siitä kuinka levy on syntynyt. Kirja luotaa myös Jukka Takalon nuoruutta ja lapsuutta pienten tarinoiden muodossa.

Pyhäjärvellä syntyneen ja Oulussa asuvan pitkän linjan kirjailijan Eero Suvilehdon kirja sisältää runoja ja aforismeja Balkanilta. Mielipuoli satakieli  tuo esiin miehen runoja kolmen vuosikymmenen ajalta. Suvilehto on toiminut vuosia tulkkina mm. vangeille ja pakolaisille Balkanilla, jossa hän on myös asunut pitkiä aikoja.

Kustantamon omistajan Jarmo Stoorin oma kirja Nokian varjossa on teos Nokiasta ja it-alasta. Kirja on herättänyt kiinnostusta etenkin ajankohtaisuuden vuoksi. Sitä on sivuttu muun muassa Ylen Silminnäkijä-ohjelmassa 16.11.