Sanattomat viestit voivat olla poliitikolle näkymätön vihollinen

Sanattomalla eli nonverbaalisella viestinnällä on keskustelutilanteissa ja etenkin televisiossa suuri merkitys. Ilmeiden, eleiden ja liikkeiden tasolla on monipuolinen viestinnällinen ulottuvuus, jonka tulkintaa voi harjoitella. Poliitikko voi paljastaa sanattomalla esiintymisellään paljon.

Liikeideat eivät ratkaise, vaan se, miten ideoita pystyy työstämään. Kuva: Olivier Hoslet / EPA

Sanaton viestintä on keskustelua puhtaimmillaan. Se on monimutkainen yhdistelmä ilmeitä, eleitä, liikkeitä, tilanhallintaa ja reagointia toisiin ihmisiin.

Poliittinen televisiokeskustelu on monitasoinen viestintätilanne. Keskustelijat puhuvat samaan aikaan haastattelijoille, muille keskustelijoille ja katsojille. Keskustelun sisällön lisäksi kuulijat arvioivat keskustelijoita usein hyvinkin alkukantaisten tunteiden perusteella.

Joku nyrpistelee ärsyttävästi nenäänsä tai alkaa helottaa punaisena. Valehtelija? Jännittäjä? Hajonnut ilmastointi?

Puheviestinnän professori Pekka Isotalus Tampereen yliopistosta kertoo, että sanattomat viestit voivat kohota ihmistenvälisessä viestinnässä jopa sanallisia merkittävämmiksi.

Televisio korostaa keskustelijan kasvoja ja ilmeitä

Pekka Isotalus

– Poliitikkojen televisiokeskusteluissa sanattomalla viestinnällä on suuri merkitys. Televisio korostaa keskustelijan kasvoja ja ilmeitä, Isotalus kertoo.

Etenkin ristiriita poliitikon esittämien kommenttien ja ulkoisen olemuksen välillä voivat nakertaa katsojan luottamusta esitettyihin ajatuksiin.

– Jos saamme ihmisestä jotenkin ristiriitaisen tunteen, niin uskomme yleensä sanattomaan viestiin.

Ristiriidat voivat korostaa sanattomia viestejä

Sanattoman viestinnän taitoja voi kehittää. Pienten paljastavien ilmeiden tunnistamista harjoittelevat esimerkiksi turvallisuusalan työntekijät ja jopa mentalistit sekä taikurit.

Omaa sanatonta toimintaansa voi harjoitella esimerkiksi peilin edessä. Etenkin käsien ja kuunteluilmeiden hallitseminen on poliitikolle arvokasta oppia. Sanattoman viestinnän hallitsemisessa voi toisaalta mennä myös liiallisuuksiin. Pekka Isotalus nostaa esimerkiksi vuoden 2000 presidentinvaalit.

– Esko Ahoa pidettiin tuolloin turhankin tasaisena. Sanattomassa viestinnässä myös spontaaniudella on oma merkityksensä. Se herättää tiettyyn pisteeseen asti luottamusta ja kertoo avoimuudesta.

Sanattomassa viestinnässä myös spontaaniudella on oma merkityksensä. Se herättää tiettyyn pisteeseen asti luottamusta ja kertoo avoimuudesta.

Pekka Isotalus

Poliitikkojen välisessä keskustelussa on usein kyse ristiriidoista. Yksi keskustelija on toista mieltä kuin toinen. Konfliktia taas seuraa jonkinlainen reaktio, joka saa edelleen katsojan tekemään tulkinnan.

Pekka Isotalus kehottaa vaalikeskusteluja seuraavia tarkastelemaan sitä, miten poliitikko käyttäytyy tällaisessa ristiriitatilanteessa.

– Yhteistyöhalu on tavallisesti hyvä asia. Ihmiset tarkkailevat poliitikossa sitä, onko hän sovinnollinen vai provosoituva. Provosoitumista pidetään yleensä kielteisenä asiana.

Provosoituminen ja hyökkäävä esiintyminen on usein helppo huomata. Ihminen saattaa esimerkiksi nojata eteenpäin, korostaa eleitään ja terävoittää äänensävyään. Myös kädet voivat kertoa paljon. Kun hallinta pettää, ihminen voi päästää raajansa liikkumaan vapaasti.

Näyttelijä haluaisi nähdä avoimesti esiintyviä poliitikkoja

Näyttelijä ja esiintymisvalmentaja Jaana Saarinen toivoisi poliitikoilta nykyistä avoimempaa ja aidompaa esiintymistä.

– Olisi tärkeää, että poliitikot kiinnittäisivät huomiota sanattomaan viestintään. Näyttelijänä en edes pidä termistä kehonkieli, koska roolit rakentuvat sisältä päin. Roolissa ei nosteta kättä, vaan pyritään ajattelemaan roolihenkilön tavoin. Kehonkieltä voi käyttää hyväkseen niin, että suhtautuu avoimesti keskustelukumppaneihin ja rakentaa sanatonta viestintää sitä kautta, Saarinen kertoo.

Epäilyt epärehellisyydestä tai edes tunne salailusta saa tulkitsijan epäilemään ihmisen muitakin ajatuksia. Siksi politiikon sanattomien eleiden ja puheen ristiriidalla voi olla suuri merkitys.

Saarisen mukaan katsojan kannattaa kiinnittää huomiota omiin tuntemuksiinsa ja kysyä itseltään, mistä ajatukset tulevat. Onko poliitikossa jotakin ristiriitaista? Miksi tietty ilme herättää tietynlaisen tunteen?

Kun ihmiset viestivät, niin virhetulkintojen mahdollisuus on aina suuri.